1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Euroopan suurin ampiainen palasi Suomeen

Herhiläiset katosivat Suomesta 1940-luvun jälkeen, mutta parin viime vuosikymmenen aikana se on tullut takaisin. Nyt herhiläisiä tavataan Pohjois-Savoa ja Pohjois-Karjalaa myöten.

Kuva: Yle

Euroopan suurin ampiaislaji herhiläinen on tehnyt paluun Suomen luontoon. Ampiaislaji oli 1930-luvulla kuumina kesinä Suomessa yleinen, mutta hävisi 1940-luvun jälkeen vuosikymmeniksi.

Parin viime vuosikymmenen aikana herhiläinen on levittäytynyt yhä pohjoisemmaksi ja nykyään sitä tavataan aina Pohjois-Savoa ja Pohjois-Karjalaa myöten. Osansa ampiaislajin paluuseen saattaa olla ilmastonmuutoksella.

- Uusia lajeja löytyy koko ajan. Osa on aidosti uusia Suomessa, osaa ei vain ole havaittu aiemmin. Uusia lajeja tulee etelästä ja kaakosta. Tänne tulee lajeja, joita elää Keski-Euroopan keskiosissa ja Baltiassa. Suomesta on löydetty myös lajeja, joita havaitaan Saksan eteläosissa, kertoo vanhempi tutkija Ilpo Mannerkoski Suomen ympäristökeskuksesta.

Mannerkosken mukaan ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että herhiläisen palaaminen selittyisi juuri ilmastonmuutoksella.

Lämpeneminen voi tuoda tuholaiset tullessaan

Kuopion luonnontieteellisen museon intendentti Jukka Kettunen sanoo, että ilmastonmuutos on jo tuonut tullessaan Suomeen monia hyönteislajeja.

- Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana meille on tullut useita kymmeniä uusia lajeja – muun muassa yö- ja päiväperhosia, joita täällä Suomessa ei ole aiemmin tavattu. Näiden lajien tänne tuleminen on ennen kaikkea ilmastomuutoksen syytä. Pohjois-Savossa on havaittu häiveperhonen ja pikkuhäiveperhonen, jotka aiemmin oli vain Keski-Euroopan lajistoa, Kettunen kertoo.

Uusin tulokas Pohjois-Savossa on isonokkosperhonen, joka levisi ensin Etelä-Suomeen ja sieltä vähitellen kohti pohjoista.

Perhosten lisäksi lämpeneminen on tuonut tullessaan jo nyt myös tuholaisia. Muun muassa puiden lehtiä tuhova kastanjamiinaajakoi on rantautunut Suomen etelärannikolle. Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Ilpo Mannerkoski pitää mahdollisena, että haitallisia lajeja tulee enemmänkin.

- Voi olla riski, että metsä- ja viljatuholaiset saavat jalansijaa täällä, Mannerkoski pohtii.

Hyönteiset ovat nyt pari viikkoa etuajassa

Tämän kesän helteet ovat myös vaikuttaneet hyönteisten esiintymiseen. Hyönteislajeja on saman verran kuin yleensä kesäkuun puolivälissä.

Esimerkiksi Kuopion Niuvan uimarannalla on ollut reippaasti maamehiläisiä, koska lämmin sää on saanut esikotelovaiheessa olleet aikuiset hyönteiset kuoriutumaan samaan aikaan.

Eteläinen ilmavirta toi jo ennen helteitä miljardeja kaalikoiperhosia, joista on kesän mittaan päänvaivaa varsinkin luomukaalinviljelijöille.