Dokumenttielokuva kuvaa Sara Hildénin taiteen rakastajana ja bisnesnaisena

Tamperelaisesta vaatekauppiaasta ja taidemesenaatista Sara Hildénistä kertova dokumentti saa ensi-iltansa 14. kesäkuuta. Dokumentin keskiössä on Sara Hildénin myrskyisä suhde kuvataitelija Erik Enrothiin. Myös Hildénin päättäväisyys nykytaiteen mestariteosten hankinnassa saa lisävalotusta.

kulttuuri
Dokumenttiohjaaja Pia Andell
Marjut Suomi / Yle

Tamperelainen vaatekauppias Sara Hildén oli kova myymään vaatteita, mutta vähintään yhtä kova ostamaan taidetta. Dokumenttiohjaaja Pia Andellin elokuva piirtää kuvan voimakastahtoisesta naisesta.

- Kun hän näki jonkin asian oikeaksi, hän meni sitä kohti - välittämättä sitä mitä muut ajattelevat.

Sara Hildén meni naimisiin kuvataiteilija Erik Enrothin kanssa. Hildén piti rahoineen huolen siitä, että Enrothilla oli hyvät puitteet taiteen tekemiseen. Vastineeksi hän halusi kaikki Enrothin teokset omistukseensa.

- Hän rakasti Enrothin teoksia ja oli niistä ehkä mustasukkainen, sanoo Sara Hildénin taidemuseon johtaja Riitta Valorinta.

Punaisena lankana kirje

Kun avioliitto päättyi, alkoi oikeustaistelu Enrothin taulujen kohtalosta. Dokumentin punaisena lankana kulkee Sara Hildénin kirje hovioikeudelle.

Kirjeessä Hildén perustelee, miksi hänen pitää saada päättää Enrothin teoksista, sanoo dokumenttiohjaaja Pia Andell.

Kun hän näki jonkin asian oikeaksi, hän meni sitä kohti - välittämättä sitä mitä muut ajattelevat.

Pia Andell

- Siinä Sara kuvasi elämää sellaisena kuin hän sen näki. Se ei ole vain suuri puolustuspuhe, vaan rehellinen arvio.

Viileä bisnesnainen

Vaikka Hildén suhtautui taiteeseen intohimoisesti, ostopäätökset hän teki bisnesnaisen viileydellä. Hän hankki halvalla useita taideteoksia, jotka ovat nykyään mittaamattoman arvokkaita.

Hildén koki, että kulttuuri oli antanut hänelle paljon hyvää. Siksi hän halusi levittää kulttuurin ilosanomaa myös muille.

Sara Hildénistä kertova elokuva Mesenaatti saa ensi-iltansa 14. kesäkuuta.