1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

EU-virasto: Suomen kehitettävä syrjintään puuttumista

Suomella on EU:n viraston mukaan parannettavaa muun muassa homo-, bi- ja transnuorten kiusaamisen vähentämisessä.

Kotimaan uutiset

Suomea kehotetaan tekemään syrjinnästä ja viharikoksista ilmoittamisesta nykyistä helpompaa.

EU:n perusoikeusvirasto patistaa viranomaisia parantamaan toimintaansa ja tiedotustaan, jotta syrjintätapauksista ja viharikoksista uskalletaan raportoida.

Viraston edustaja Jörg Gebhardt esitteli keskiviikkona viraston Suomea koskevia suosituksia eduskunnassa pidetyssä seminaarissa. Hänen mukaansa Suomen tulisi vahvistaa tasa-arvo- ja ihmisoikeuselinten toimivaltaa syrjintätapausten tutkimiseksi ja niihin puuttumiseksi.

Virasto suosittaa myös, että Suomi ja muut EU-maat puuttuvat nykyistä vahvemmin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten kiusaamiseen koulussa.

Perusoikeusvirasto toteutti viime vuonna unioninlaajuisen kyselyn seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksista. 90 prosenttia suomalaisvastaajista kertoi kiusaamisesta oppilaitoksissa.

Lue seuraavaksi