Tallinnan maksuton joukkoliikenne on onnistunut

Vuoden alusta saakka Tallinnan asukkaat ovat saaneet matkustaa ilmaiseksi linja-autoissa, raitiovaunuissa ja johdinautoissa.

Ulkomaat
Tallinnan joukkoliikenne
Yle

Tallinnan ilmainen joukkoliikenne on vähentänyt yksityisautoilua ja lisännyt joukkoliikenteen matkustajamääriä, kertoo Turussa vierailulla oleva apulaiskaupunginjohtaja Taavi Aas.

Vuoden alusta käyttöön otettu ilmainen joukkoliikenne maksaa kaupungille noin 12 miljoonaa euroa vuodessa. Viime vuonna joukkoliikenteen lipputulot olivat 17 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta maksuton joukkoliikenne ei ole lisännyt kaupungin taloudellista tappiota.

- Ei tästä ole tullut tappioita, tämän vuoden budjettiin rahat ovat löytyneet. Meillä on nyt myös enemmän kaupunkilaisia, jotka maksavat veroa, joten kaupunki myös saa enemmän tuloja, Aas sanoo.

Yksityisautoilu on vähentynyt

Reilun 410 000 asukkaan Tallinnassa maksuttomalla joukkoliikenteellä on nyt vahva kannatus.

- Hyviä kokemuksia olemme saaneet. Poliittiinen ilmapiirikin on myönteinen. Oppositiokin on sitä mieltä, että tätä ilmaista joukkoliikennettä ei muuteta, Aas toteaa.

Tallinnan kaupungin laskelmien mukaan joukkoliikenteen käyttö on maksuttomuuden aikana lisääntynyt 12,6 prosenttia. Etenkin työssäkäyvät miehet ovat löytäneet joukkoliikenteen.

Yksityisautoilu on vastaavasti vähentynyt 9 prosenttia. Tallinnan keskustassa yksityisautojen määrä on vähentynyt 15 prosenttia.

- Uskon, että tämä maksuttomuus jatkuu vielä pitkään, koska olemme saavuttaneet tavoitteemme hyvin.

Tallinna saa edelleen joukkoliikenteen lipputuloja ei-tallinnalaisilta.

Turussa ei suunnitteilla vastaavaa

Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Taavi Aas esitteli ilmaista joukkoliikennettä Turku - Pietari-juhlavuoden kunniaksi järjestetyssä ympäristöseminaarissa Turussa. Tallinnan maksuton joukkoliikenne kiinnostaa muitakin kaupunkeja ympäri maailmaa.

Tallinnan esimerkki on innostava, mutta Turun ympäristösuojelujohtaja Mikko Jokinen ei usko, että maksuttomuus toteutuu Turussa ihan lähiaikoina.

- Kyllä sellainen joskus voi olla mahdollista. Tässä taloudellisessa tilanteessa tällaisesta ei keskustella.

Parhaillaan Turussa pohditaan linja-auton kertalipun hinnan korotusta. Turussa myös mietitään keinoja, millä saadaan joukkoliikenteen käyttäjien määrä nousuun.

- Meillä on aika hyvä bussikalusto ja hyviä reitistöjä. Meille on tulossa uusi rahastusjärjestelmä, joka entisestään parantaa tilannetta, Jokinen sanoo.