Putin eroaa vaimostaan

Putinin yksityiselämästä on liikkunut paljon huhuja, mutta niiden käsitteleminen Venäjän mediassa on ollut tabu. Nytkin eri uutistoimistojen tiedoista jäi epäselvä vaikutelma siitä, onko ero jo tapahtunut vai ilmoittiko pari päättäneensä erota.

Ulkomaat
Putin äänestää.
Presidentti Vladimir Putin ja puolisonsa Ljudmila Putina.Dimitri Astakhov / EPA

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ljudmila Putina ilmoittivat torstaina avioerostaan. Pariskunta kertoi asiasta televisiohaastattelun yhteydessä.

Ljudmila Putina luonnehti, että heidän avioliittonsa päättyy "sivistyneesti". Haastattelussa Vladimir Putin mainitsi, että eropäätös on tehty yhdessä ja Ljudmila vahvisti tämän.

- Olen koko elämäni ollut avoin asioiden suhteen. Jotkut ihmiset pitävät siitä, toiset eivät, Putin perusteli eroilmoitusta.

Putinit ehtivät olla naimisissa lähes 30 vuotta. He menivät naimisiin heinäkuun lopulla vuonna 1983. Heillä on kaksi tytärtä. Ljudmila Putina, (os. Shkrebneva) on syntynyt Kaliningradissa ja hän on ammatiltaan lentoemäntä.

Vaiettu yksityiselämä

Vladimir Putinin yksityiselämästä on liikkunut paljon huhuja, mutta niiden käsitteleminen Venäjän mediassa on ollut tabu. Nytkin eri uutistoimistojen tiedoista jäi epäselvä vaikutelma siitä, onko ero jo tapahtunut vai ilmoittiko pari päättäneensä erota.

Vuonna 2008 moskovalainen sanomalehti kertoi, että Putin olisi menossa naimisiin olympiavoimistelija Alina Kabajevan kanssa.

alina kabajeva
Alina KabajevaEPA/Sergey DOLZHENKO

Väite torjuttiin, ja lehti lopetti pian toimintansa.

Putin on esiintynyt harvoin julkisuudessa Ljudmila rinnallaan. Heidän edellinen yhteinen esiintymisensä oli toukokuussa 2012 sen jälkeen, kun Putin aloitti kolmannen kautensa presidenttinä.

Lähteet: AFP, Reuters