Helsinki on maailman 20. kallein

Ykköspaikan hinnoillaan lunasti Norjan pääkaupunki Oslo. Kööpenhamina on sijalla 12, ja Tukholmankin löytää listalta jo viidentenätoista.

Kotimaa
Ihmisiä Helsingin katukuvassa kesäkuussa 2013.
Ihmisiä Helsingin katukuvassa kesäkuussa 2013.Yle

Helsinki on maailman 20. kallein kaupunki. Ykköspaikan hinnoillaan lunasti Norjan pääkaupunki Oslo.

Konsulttiyritys ECA Internationalin tekemän mittauksen mukaan Helsinki sijoittuu maailmanlaajuisessa hintavertailussa sijalle 20.

Listauksen mukaan suurin putoaja on tänä vuonna ollut Tokio. Kolmen vuoden ajan maailman kalleimman kaupungin titteliä hallinnut Tokio on tämän vuoden listauksessa vasta kuudes. Sen edelle kiilasivat Oslon lisäksi Angolan Luanda, Norjan Stavanger, Etelä-Sudanin Juba ja Venäjän pääkaupunki Moskova.

Afrikan valtioiden korkeat hinnat selittyvät sillä, että ulkomaalaisten maissa käyttämät hyödykkeet ovat yleisesti tuontitavaroita ja täten kalliita.

Pohjoismaiden sarjassa Helsinki ansaitsee jopa halvan kaupungin maineen. Kööpenhamina on sijalla 12, ja Tukholmankin löytää listalta jo viidentenätoista.