Prinsessa Estellekin mukana hääjuhlinnassa - Madeleine hylkäsi sukunsa perinnehunnun ja diadeemin

Noin 500 vierasta todisti, kuinka prinsessa Madeleine ja liikemies Christopher O'Neill solmivat avioliiton. Morsian asteli alttarille italialaisen Valentinon suunnittelemassa hääpuvussa, mutta Victorian häissä nähdyt perintöhuntu ja -diadeemi, eli otsaripa, loistivat poissaolollaan. Hääsuudelman aikana tuore aviomies nosti kätensä pystyyn kuin voitonmerkiksi.

Prinsessa Madeleine, Chris O'Neill ja häävieraat poseeraavat kuvaajille Drottningholmin linnan portailla.

Prinsessa Estelle osallistui sittenkin tätinsä prinsessa Madeleinen kirkkohäihin. Vastoin ennakkotietoja puolitoistavuotias pikkuprinsessa saapui paikalle Tukholman Kuninkaanlinnan kirkkoon äitinsä kruununprinsessa Victorian ja isänsä prinssi Danielin kanssa.

Viimeksi samassa paikassa järjestettiin kuninkaalliset häät kesäkuussa 1974, kun kuninkaan sisar, prinsessa Christina ja Tord Magnuson avioituivat.

Vihkimistä todistamaan kokoontui kirkkoon noin 500 vierasta, joukossa avioparin lähisukulaisten lisäksi muun muassa Tanskan kruununprinssi Frederik ja prinsessa Mary, Norjan kruununprinssi Haakon ja prinsessa Mette-Marit sekä Englannin prinssi Edward ja kreivitär Sophie. Monacon ruhtinatar Charlene saapui kirkkoon ilman miestään ruhtinas Albertia. Suomea häissä edusti suurlähettiläs Harry Helenius puolisonsa Barbara Heleniuksen kanssa.

Häävieraiden joukossa istuivat sekä prinssi Carl Philipin nykyinen tyttöystävä Sofia Hellqvist että tämän entinen tyttöystävä, Madeleinen läheinen ystävä Emma Pernald.

Christopher O'Neillin lähisuvusta paikalla olivat muun muassa äiti Eva O'Neill ja Christopherin siskopuolet Tatjana, Natascha, Stefanie, Annalisa ja Karen.

Mukana juhlahumussa oli myös tavallinen 9-vuotias ruotsalaistyttö Tilde Svensson, jonka suurimmat toiveet sairauksista kärsivien lasten unelmia toteuttava Min Stora Dag -järjestö toteutti. Tilde toivoi, että voisi tavata joskus prinsessan ja laulaja Amy Diamondin. Tilde Svensson asteli hääkirkkoon pitäen kiinni Amy Diamondin kädestä.

Sulhanen jännitti alttarilla

Sulhanen Christopher O'Neill näytti hyvin jännittyneeltä odottaessaan morsianta alttarilla. Morsiamen saapuessa sulhanen puhkesi kuitenkin hymyyn.

Prinsessa sonnustautui häissään italialaisen Valentinon suunnittelemaan hääpukuun, jossa on pitkä laahus ja pitsin peittämä miehusta. Morsiuspuku on silkkiorganzaa.

Ylen häälähetyksen kommentaattorin, muotisuunnittelija Teemu Muurimäen mukaan hääpukuvalinta kertoo Madeleinen kosmopoliittisesta elämäntavasta.

- Prinsessa ei valinnut kotimaisen suunnittelijan pukua, vaan italialaisen huippusuunnittelijan asun, Muurimäki sanoi.

Suurin osa kuninkaallisista morsiamista valitsee hääpukunsa suunnittelijaksi jonkun oman kotimaansa muotisuunnittelijoista. Yhtenä harvoista poikkeuksista on Hollannin nykyinen kuningatar Máxima, joka astui avioliittoon vuonna 2002 samaisen Valentinon suunnittelemassa puvussa.

Toisin kuin äitinsä Silvia ja sisarensa Victoria omissa häissään, Madeleine ei asettanut hiuksilleen kameediadeemia ja suvun perintöhuntua. Lähes 200 vuotta vanhaa huntua ja kameediadeemia ovat käyttäneet häissään useat Bernadotte-suvun morsiamet.

Madeleinen hiuksilla oli Silvia-äidin diadeemi. Victoria sonnustautui sisarensa häissä vast'ikään edesmenneen prinsessa Lilianin tiaraan. Madeleinella oli kädessään Lilianin rannekoru.

Estelle osallistui äänekkäästi seremoniaan

Kruununprinsessa Victorian lukiessa Franciscus Assisilaisen rukousta alttarilla, kuului kirkossa pikkuprinsessa Estellen itkua. Lopulta prinssi Daniel toi tyttärensä Victorian vierelle alttarille. Tämän jälkeenkin kirkossa kaikui vähän väliä Estellen ääni. Välillä pikkuprinsessa hiljentyi tutkimaan äitinsä käsilaukkua tai häiden ohjelmalehtistä.

Emerituspiispa Lars-Göran Lönnermark toimitti vihkimisen suurimmaksi osaksi englanniksi. Sulhanen sanoi "tahdon" englanniksi, morsian ruotsiksi. Sormuksen saamisessa sulhasen sormeen oli pieniä vaikeuksia.

- Julistan teidät mieheksi ja vaimoksi, emerituspiispa Lars-Göran Lönnermark sanoi englanniksi.

Hääparille ja vieraille esiintyivät kirkossa tunnetut ruotsalaismuusikot Roxette-yhtyeen Marie Fredriksson ja musikaalitähti Peter Jöback. Hääpari kuunteli Marie Fredrikssonin esittämää laulua pitäen toisiaan tiukasti kädestä.

Odotettu hääsuudelma nähtiin peräti kahteen kertaan, kun vastavihitty pari saapui linnan edustalle vilkuttamaan siellä odottavalle kansalle. Suudelman aikana kaikuivat Skeppsholmenista tykeillä ammutut 21 kunnialaukausta. Toisen suudelman aikana tuore aviomies nosti kätensä pystyyn kuin voitonmerkiksi.

Kansa hurrasi katujen varsilla

Noin tunnin kestäneen odottelun jälkeen tuore aviopari matkasi Kuninkaanlinnasta Riddarholmeniin hevosten vetämillä vaunuilla. Noin kahden kilometrin mittaisen reitin vartta reunusti suuri ihmisjoukko, joka puhkesi hurrauksiin vilkuttavan parin ajaessa ohi.

Kulkueessa käytettiin samoja yli sata vuotta vanhoja hevosvaunuja, joita sekä kuningas Kaarle XVI Kustaa että kruununprinsessa Victoria käyttivät omissa häissään. Vaunujen saavuttua Riddarholmenille pari antoi valokuvaajien vaatimuksesta toisilleen vielä yhden suudelman, ja astui sitten laiturissa odottaneeseen alukseen, joka kuljetti pariskunnan ja häävieraat Drottningholmin linnaan.

Iltajuhla on yksityinen, eikä sinne päästetä kameroita. Sen verran yksityisestä juhlaosuudesta tiedetään, että ruoat ja hääkakku ovat julkkiskokki Stefano Catenaccin tekemiä. Sama mies huolehti myös kruununprinsessa Victorian häiden tarjoiluista. Catenacci ei suostunut paljastamaan herkuista mitään etukäteen, mutta kertoi Aftonbladetin haastattelussa, että hääpari on koemaistanut kakkua. Victorian hääkakussa oli valkosuklaata ja metsämansikoita.