"Suomen pyydettävä selvitystä Yhdysvalloilta urkintaväitteistä"

Aiemmin tällä viikolla kävi ilmi, että Yhdysvaltain turvallisuuspalveluilla on pääsy yhdeksän internetjätin palvelimille. Suomen hallituksen pitää pyytää Yhdysvalloilta selvitystä urkintaväitteistä, keskustalaiset eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet vaativat.

Kotimaa

Suomen hallituksen pitää pyytää Yhdysvalloilta selvitystä urkintaväitteistä, keskustalaiset eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet vaativat. Aiemmin tällä viikolla kävi ilmi, että Yhdysvaltain turvallisuuspalveluilla on pääsy yhdeksän internetjätin palvelimille.

Turvallisuuspalveluilla on lehtitietojen mukaan pääsy esimerkiksi Googlen, Facebookin ja YouTuben käyttäjien tietoihin.

Suomen perustuslain mukaan luottamuksellisten viestien salaisuus on loukkaamaton.

- Ihmisten turvallisuudesta on huolehdittava, mutta länsimaisessa yhteiskunnassa ei turvallisuudenkaan nimissä saa polkea ihmisten perusoikeuksia, keskustalaiset kansanedustajat Mikko Alatalo, Ari Torniainen ja Mirja Vehkaperä toteavat.

Kansanedustajakolmikko huomauttaa, että urkintauutisten valossa näyttää siltä, että yksityisyydestä voi pitää kiinni vain lopettamalla yhdysvaltalaispalvelujen käytön ja ottamalla käyttöön raskaat suojaukset viestinnässään.