Lukijat tiukkana: Sylje kuppiin tai opettele käytöstavat!

Syljeskely julkisilla paikoilla puistattaa nettikommentoijia. Toisaalta jotkut pitävät tapaa harmittomana ja syyttävät arvostelijoita kukkahattutätimaisesta käytöksestä. Kovimmat arvostelijat vaativat sylkykuppien palauttamista käyttöön.

Osallistu
Sylkeä maassa.
Meeri Niinistö / Yle

Syljeskeleminen kaduilla ällöttää, mutta mitään uutta siinä ei ole. Räkä on lentänyt kautta aikojen, muistuttavat nettikommentoijat.

Nimimerkki Jattatäti kirjoittaa, että 1960-luvulla koulussa pojat ja osa tytöistäkin sylkivät kilpaa koulunaidan verkkoihin.

- Siinä ne klimpit roikkuivat kuin torpparin voi, hän muistelee.

Monilla on samankaltaisia muistikuvia myös 70- ja 80-luvulta. Syljeskelijöitä on ollut niin koululaisissa kuin varttuneissakin.

Suomessa sylki lentää

Maailmalla matkailleet suomalaiset kokevat, että kotimaassa suhtautuminen räkimiseen on sallivampaa kuin ulkomailla.

Siinä ne klimpit roikkuivat koulun aidassa kuin torpparin voi.

Jattatäti

- Suomalaista vastaavaa räkimisintoa olen nähnyt ja kuullut vain Kiinassa, ja sielläkin voi olla nykyään käytös muuttunut. Moskovassa ja Pietarissa jalkakäytävät ovat nykyisin siistimpiä kuin tyypillisessä suomalaiskaupungissa, Masa kertoo.

Nimimerkki Tämä on Suomi huomauttaa, että ”vain Suomessa ollaan ylpeitä siitä, että käyttäydytään moukkamaisesti eikä oteta muita ihmisiä huomioon”.

- Jos on aivan pakko räkäistä, sen voi tehdä nenäliinaan tai huomaamattomasti. Minua on opetettu haukottelemaankin niin, että käsi laitetaan suun eteen – eipä ole suuri vaiva eikä näytä kanssaihmisistä vastenmieliseltä.

Jayrton kirjoittaa, että joissakin maissa sylkeminen toisen ihmisen suuntaan tulkitaan epäkunnioituksen osoitukseksi ja sitä voi seurata tappelu.

Monien mielestä syljeskeleminen kertoo ennen kaikkea käytöstapojen puutteesta. Nimimerkki Siivon mielestä kaikki lähtee kotikasvatuksesta ja julkiräkiminen kertoo ihmisen sivistymättömyydestä sekä huomaavaisuuden puutteesta.

Syljeskelyyn on syynsä

On syljeskelyllä puolestapuhujansakin. Muutama nettikeskustelija huomautti, että kaikki ihmiset räkivät, eivät vain nuoret.

Ei ole pakko syljeskellä ihmisten naamaan tai kintuille. Mielestäni on erittäin typerää niuhottaa näin pienestä asiasta.

Nyrkkeilijä ´89

Sylkemisen taustalla voivat olla myös terveyssyyt.

- Itselläni on lievä allergiatausta. Erityisesti alkukesästä siitepöly saa nenän vuotamaan. Tulee niistettyä ja syljeskeltyä välillä. Aika normaalia minusta. Ei ole pakko syljeskellä ihmisten naamaan tai kintuille. Mielestäni on erittäin typerää niuhottaa näin pienestä asiasta. Tyypillistä kukkahattutätien vouhotusta, Nyrkkeilijä ´89 kirjoittaa.

Tuberkuloosipöntöt takaisin

Nettikommentoijat ehdottivat ratkaisuksi räkimisongelmaan esimerkiksi nenäliinoja, joihin sylkäistä siivosti.

Vastaus voi myös löytyä menneisyydestä.

- Sotien jälkeen julkisissa tiloissa oli tuberkuloosin torjumiseksi pönttöjä, joihin sai räkiä märkiviä klimppejä. Pöntöt tulisi ottaa käyttöön uudelleen nuorisoa varten, toteaa nimimerkki Ällöttäviä klimppejä liikaa.

Olisko nuorten suosimille kokoontumispaikoille syytä hankkia astiat sylkemistä varten.

LMT

Samoilla linjoilla on myös nimimerkki LMT.

- Räkivistä nuorista tulee aina mieleen, kuinka ennen vanhaan ukot pureskelivat mälliä ja syljeskelivät, tosin sitä varten lattialla olevaan sylkykyppiin. Olisko nuorten suosimille kokoontumispaikoille syytä hankkia astiat tähän tarkoitukseen.