Vesilinnunkin saa pesimään pihapönttöön

Näsijärvellä on saatu sekä telkkiä että isokoskeloita asettumaan yli kuuteenkymmeneen pihapönttöön. Varsinkaan telkkä ei ole pönttönsä sijainnista tarkka.

luonto
Telkkä on lähdössä ruuanhakumatkalle pesintäpöntöstään.
Telkkä on lähdössä ruuanhakumatkalle pesintäpöntöstään.Petri Aaltonen / Yle

Lintujen ystävät ripustavat runsaasti pikkulintujen pönttöjä pihapiiriinsä. Heille tuottaa iloa seurata läheltä lintujen pesimäpuuhia keväisin ja kesäisin. Monelle on kuitenkin yllätys, että myös ison vesilinnun voi saada pesimään helposti vesistön lähellä sijaitsevan talon pihaan. Jos vesinäkymä on avara, jopa uhanalainen isokoskelo asettuu pihapönttöön.

Yhden yleisimmän vesilintumme, telkän pesintäpöntön ripustaminen rantamökin pihaan on vielä harvinaista. Näsijärven Korpisaaressa Ylöjärvellä on kuitenkin saatu lintuharrastaja Kimmo af Ursinin opastuksella sekä telkkiä että isokoskeloita asettumaan pesimään yli kuuteenkymmeneen pönttöön.

Telkkä pesii vaikka pusikossa

Ennakkoluulot kannattaa heittää romukoppaan pöntön paikkaa miettiessä. Telkistä ja isokoskeloista kirjan kirjoittaneen af Ursinin mukaan telkänpöntön voi ripustaa vaikka aivan päätalon kuistin viereen.

Telkkä menee jopa pusikon läpi, kun on motivoitunut.

Kimmo af Ursin

- Voi vaikka sisältä aamukahvipöydästä katsoa missä olisi ihanteellinen lentoaukon paikka ja siihen asettaa pöntön.

Af Ursin sonoo, että erityisiin raivaustöihinkään ei telkän takia tarvitse vaivautua.

- Telkkä menee jopa pusikon läpi, kun on motivoitunut. Se nauttii siitä, etteivät muut telkät tule häiritsemään.

Isokoskelo sen sijaan vaatii, että molemmin puolin pönttöpuuta pääsee lentämään ohi. Avarien vesistöjen isokoskelo suosii lähelle vettä ja veteen päin ripustettuja pönttöjä.

Pesien elämää saa seurata hyvin läheltä

Viime keväänä myös Hannu Hernesniemen mökin pihaan ripustettiin telkän ja isokoskelon pöntöt. Idea pönttöihin tuli, kun Hernesniemi sattui tapaamaan af Ursinin ollessaan koiran kanssa lenkillä.

Hylkäämisiä ei yksinkertaisesti tapahdu.

Kimmo af Ursin

- Tuli juttua, että meillä on ollut rannassa telkänpönttöjä. Hän alkoi ehdotella, että laittaisin lähemmäs mökkiä, jotta niitä näkisi päivittäin.

Pesinnän onnistumista voi seurata pöntön kattoaukon kautta jopa kerran viikossa, kuten on tehnyt Hernesniemikin vaimoineen.

Neljänkymmenen vuoden ja tuhansien tarkastuskäyntien kokemuksella Kimmo af Ursin on todennut, että vesilintu ei hylkää tässä tilanteessa pesäänsä.

- Jotkut lähtevät hetkeksi pakoon, mutta suuri osaa jää jököttämään sinne pohjalle. Hylkäämisiä ei yksinkertaisesti tapahdu.