yle.fi-etusivu

Asiantuntija: Ihmisille syntynyt väärä käsitys urkintakohusta

Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolan mukaan sähköinen tiedustelu on ainoa keino päästä terroristiverkostojen jäljille. Ihmisten tietojen tutkiminen vaatii vahvan epäilyksen turvallisuusuhkasta.

Urkintakohu
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
Uutisia hallinnut sana urkinta - Yhdysvallat on kerännyt tietoa kansalaistensa puhelinliikenteestä ja netin käytöstä. Onko USA muuttunut terrorismin vastaisen taistelun seurauksena uudeksi DDR:ksi? Aamu-tv:n vieraana kävi ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Tavallisille ihmisille on Yhdysvalloissa paljastuneen urkintakohun myötä voinut helposti syntyä väärä käsitys siitä, miten tarkasti amerikkalaisviranomaiset ovat penkoneet yksittäisten ihmisten tietoja, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola sanoo Ylen aamu-tv:ssä.

- Tässä jää ihmisille sellainen kuva, että minun internet-selaamistani on tarkkailtu. USA:n viranomaisia ei kiinnosta keskivertosuomalaisen internet-selaaminen yhtään.

Aaltolan mukaan Yhdysvalloilla ei olisi edes resursseja seurata yksittäisten ihmisten tekemisiä. Kyse on valtavista tietomääristä, joita hyödynnetään vasta, kun on jo konkreettinen epäilys jostakin turvallisuusuhkasta.

- Ensinnäkin täytyy olla vahva epäilys ja todisteet epäilyksestä. Sen jälkeen hankitaan tuomioistuimelta lupa tutkia dataa ja katsotaan, mihin tahoihin epäilty on ollut yhteydessä.

Yhdysvallat ei Aaltolan mukaan ole tutkinut sähköisten viestien tietoja yksin, vaan kyse on laajasta, eri maiden turvallisuusviranomaisten välisestä yhteistyöstä. Sähköinen tiedustelu, jolla pyritään hahmottamaan eri tahojen välistä yhteydenpitoa, onkin ainoa keinoa päästä käsiksi esimerkiksi löyhästi verkostoituneisiin terroristijärjestöihin. Aaltola sanoo.

- Kun on olemassa hajuton ja väritön vihollinen, joka ei ole liitettävissä johonkin tiettyyn maahan, aseisiin, tankkeihin tai joukkoihin ... Yhdysvallat on turvautunut siihen ainoaan keinoon, joka sillä on käytössään.