Suomen Pankki synkkänä: Ostovoima vähenee ja työttömyysaste nousee

Ennustetta Suomen talouskasvusta tänä ja ensi vuonna Suomen Pankki madalsi selvästi.

talous
Taulukko.
Yle Uutisgrafiikka

Suomen Pankki on julkistanut varsin synkän talousennusteen vuosille 2013-2015. Suomen Pankki odottaa, että lähitulevaisuudessa bruttokansantuote supistuu, kuluttajien ostovoima heikkenee ja työttömyysaste nousee.

Tiistaina julkistamassaan talousennusteessa Suomen Pankki laski odotuksia Suomen talouskasvusta. Tuoreen talousennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 0,8 prosenttia. Loppuvuodesta kasvu tosin saattaa olla plusmerkkistä.

Ensi vuonna talous kasvaa hitaaseen tahtiin, eli 0,7 prosenttia. Vuoden 2015 talouskasvuksi Suomen Pankki ennustaa 1,4 prosenttia.

Edellisessä, joulukuussa julkistetussa ennusteessa Suomen Pankki oli odottanut talouden kasvavan tänä vuonna 0,4 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Kotitalouksillekin Suomen Pankilla on huonoja uutisia. Kotitalouksien ostovoiman odotetaan heikkenevän tänä ja ensi vuonna. Yksityinen kulutus piristyy vasta vuonna 2015.

Työttömyysasteen Suomen Pankki arvioi nousevan ensi vuonna 8,6 prosenttiin, eikä tilanne kummemmin muutu vuonna 2015.

Koska Suomen bruttokansantuote painuu miinukselle, julkisen talouden tasapaino kohenee vain hieman. Vuonna 2015 julkisen talouden alijäämä on 2,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on puolestaan 62 prosenttia vuonna 2015, Suomen Pankin ennusteessa arvioidaan.