Hurjaan hyttyskesään avuksi etikkaa ja haisevia seuralaisia

Hyttysen torjuntakeinoja lienee yhtä monta kuin torjujaakin. Valtavirta luottaa kaupan karkotteisiin, mutta luovimmat turvautuvat tuulettimiin, tupakoitsijoihin ja jopa siedätyshoitoon. Onko sinulla niksit tämän kesän hyttysparvia vastaan?

luonto
Hyttysiä iholla
Markku Karvonen / Yle

Kuivan helteen aikana saattoi näyttää siltä, että hyttyskesä on peruttu. Nyt havainnot kuitenkin puhuvat omaa kieltään: hyttysiä on hurjasti.

Lukijoilta kysyttiin vinkkejä hyttysten torjumiseen. Huitomisen lisäksi paljastui monta muuta niksiä, joista saattaa olla apua kesäiltoihin.

Osa lukijoista suositteli sisällä pysymistä ja kaupunkiin muuttamista. Jos näin suuriin toimenpiteisiin ei ole mahdollisuutta, lukijat suosittelevat Offin lisäksi valitsemaan ylle pitkät ja vaalet vaatteet.

Nimimerkki Tuulettaja pistää iltaisin tuulettimen päälle kohti avointa ikkunaa.

- Hyttyset eivät älyä lentää myötätuuleen viileän korvausilman mukana tuulettimen yli sisälle. Parvekkeen ovi ei saa olla seljällään, tai hytykäiset tulee tuulettimen sivuitse, Tuulettaja neuvoo.

Moni lukija oli sitä mieltä, että hyttyset läiskitään iholta kuoliaaksi. Harva kuitenkaan jaksaa juosta hyttysten perässä ympäri mantuja.

Huitominen vain ärsyttää hyttysiä. Vihaisena ne pistävät varmasti, eräs lukija arveli.

Kutiaviin paukamiin hieraistaan valkoviinietikkaa.

nimimerkki Hyvää Heinolasta

Hyttysiä on joka tapauksessa paljon tänä kesänä. Siedätyshoitoon on lukijan mukaan mitä parhaimmat olosuhteet.

Parhaat yritit ruokakaapista

Usein helpotukset saattavat löytyä ruokakaapin oven takaa. Vaihtoehto-offit syntyvät käden käänteessä.

Nimimerkki Resepti neuvoo sekoittamaan appelsiinimehua ja oliiviöljyä. Jotkin lukijat vannoivat pelkän oliiviöljyn nimeen.

- Seoksella sivellään käsivarret ja naamataulu. Voi ottaa vielä pienet hörpytkin, niin kyllä hyttyset kaikkoaa. Sivutuotteena saa rypyttömän ihon, hyvän mielen ja ryypystä vitamiinit.

Joskus hyvätkin torjuntakeinot pettävät. Hyvää Heinolasta -nimimerkki tietää, mitä puremakohtiin kannattaa valella.

- Kutiaviin paukamiin hieraistaan valkoviinietikkaa. Tämän kertoi rouva, joka oli saanut neuvon ja avun etelän reissulla paikallisen ruokakavintolan tarjoilijalta. Ollaan itse kokeiltu ja toimii.

Valitse kaverit tarkkaan

Lukijat väittävät, että seuralla on paljon merkitystä siihen, mitä hyttyset pitävät sinusta.

Eräs lukija kertoo, että jos haisee tarpeeksi pahalta, eivät edes hyttyset uskalla tulla lähelle.

Toisaalta myös tupakka- ja piippumiehet kannattaa pitää lähellään kesäiltoina.

Elä huijo etelän elävä, käytä ohvia. Tai niin kuin jänkäjoonas sanos: käännä yks selälleen niin loput kuolee nauruun.

nimimerkki jattanuori

Jattanuori-nimimerkillä on myös ajatus hyttysten karkottamisesta.

- Elä huijo etelän elävä, käytä ohvia. Tai niin kuin jänkäjoonas sanos: käännä yks selälleen, niin loput kuolee nauruun.