Tutkintaryhmä: Lapsen kuolemaan johtaneet perheväkivaltatapaukset syynättävä tarkemmin

Selvityksen mukaan Suomessa kuolee vuosittain noin kymmenen lasta ja vammautuu satoja perheväkivallan seurauksena.

Kotimaa

Oikeusministeriön tutkintaryhmän mukaan eri viranomaisilla on epäselvyyksiä omista rooleistaan lastensuojelussa. Ryhmä asetettiin tutkimaan syitä, jotka johtivat kahdeksanvuotiaan tytön kuolemaan Helsingissä toukokuussa 2012.

Ryhmän mukaan eri viranomaisten tietojenvaihtoa ja yhteistyötä on jatkossa parannettava. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pitäisi jatkossa kerätä tiedot kuolemaan johtaneista perheväkivaltatapauksista ja arvioida, miten ne voitaisiin välttää.

Selvityksen mukaan Suomessa kuolee vuosittain noin 10 lasta ja vammautuu vakavasti 300 lasta perheväkivallan seurauksena.

Tutkintaryhmä esittää, että huoltajuudesta ja lapsen kodista päätettäessä on jatkossa myös aina tehtävä tietyt tarkistukset, kuten selvitettävä kodissa asuvien taustat.

Tutkintaryhmä antoi esityksensä tiistaina oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille ja peruspalveluministeri Susanna Huoviselle.