Koko kylän kutsut kilahtavat Teoston kukkaroon

Julkisissa tilaisuuksissa sekä levy- että livemusiikista tulee maksaa tekijöille kuuluvat rahat. Kesähäissä musiikki saa soida, kunhan se ei häiritse naapureita.

musiikki
Levyjä pinossa.
Yle / Seppo Sarkkinen

Kyläyhdistyksen talkoissa soi haitari haikeasti ja koko kylän väki pistää jalalla koreasti. Mutta muistiko kukaan ottaa selvää siitä, pitääkö soitettavasta musiikista maksaa tekijänoikeuskorvauksia?

- Nyrkkisääntö on, että julkisessa tilaisuudessa soitettavasta musiikista pitää maksaa tekijänoikeuskorvauksia riippumatta siitä, onko tilaisuus maksullinen vai ei, Päivi Raelahti Teostosta sanoo.

Yksityistilaisuudet ovat lain mukaan eri asia. Esimerkiksi häissä tai syntymäpäivillä soitettavasta musiikista ei tarvitse maksaa.

Kesä on tapahtumien kulta-aikaa

Suomessa tekijänoikeuksista ollaan melko hyvin selvillä. Teostolle tulee kuitenkin tiedusteluita musiikkioikeuksista lähes päivittäin, etenkin kesäaikaan.

- Esiintyjät lähettävät meille tietoja siitä, missä ja milloin ovat esiintyneet. Jos tilaisuuden järjestäjä ei ole tehnyt ilmoitusta, otamme asiasta selvää.

Tallenteiden kanssa oikea paikka kysymyksille on Gramex, joka valvoo esittäjien oikeuksia.

- Kannattaa muistaa myös se, että jos tilaisuudessa esitetään tallennettua musiikkia, esittäjille pitää maksaa korvauksia.