Olympiastadion viettää 75-vuotisjuhlia

Yleisöllä on päivän aikana mahdollisuus muun muassa harrastaa liikuntaa stadionin kenttäalueella.

urheilu
Helsingin Olympiastadion.
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Helsingin olympiastadion juhlistaa 75-vuotissyntymäpäiväänsä tänään keskiviikkona. Presidentti Kyösti Kallio vihki olympiastadionin käyttöön 12. kesäkuuta vuonna 1938.

Olympiastadionin syntymäpäivää vietetään Helsinki-päivän yhteydessä. Yleisöllä on päivän aikana mahdollisuus harrastaa liikuntaa stadionin kenttäalueella sekä osallistua esimerkiksi opastetulle kierrokselle tai luennolle.

Vuosittain 12. kesäkuuta juhlittavaa Helsinki-päivää on vietetty vuodesta 1959 lähtien. Helsinki-päivänä ympäri kaupunkia on monenlaista ohjelmaa (siirryt toiseen palveluun).