1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiede

Tutkitko jo juhannuksen säätä? - Ei kannattaisi, sanoo meteorologi

Osviittaa juhannuksen säästä kannattaa etsiä lähinnä säätilastoista. Viitteitä säätyypistä voi alkaa etsiä tämän viikon loppupuolella, mutta tarkempia ennusteita joudutaan odottamaan ensi viikon puolelle, Ylen meteorologi sanoo.

Kuva: Rinna Härkönen / Yle

Kaikkiahan se kiinnostaa: juhannuksen sää. Monissa tiedotusvälineissä on jo ehditty kertoa, missä päin sataa ja missä paistaa keskikesän juhlan aikaan, ja useat internetin sääsivustotkin tarjoavat paikkakuntakohtaisia sääennusteita juhannukselle.

Ilmatieteen laitoksen pitkän aikavälin ennuste ulottuu tällä hetkellä juhannuspäivään asti. Sekin ehtii kuitenkin vielä muuttua moneen kertaan, Ylen meteorologi Toni Hellinen sanoo.

- Ei Suomen säätä voi ennustaa puolentoista viikon päähän. Nyt, kun matalapaineita tulee ja menee, on muutaman päivän päähänkin vaikea sanoa.

Sään ennustaminen luotettavasti juhannukseen asti vaatisi ison korkeapaineen jämähtämistä Suomen päälle, mikä tietäisi lämmintä ja selkeää säätä. Tällainen säätyyppi oli Suomessa kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Nopealiikkeisiä matalapaineita on huomattavasti vaikeampi ennustaa.

- Säätyyppi on heilahtanut normaalimpaan suuntaan. Keski-Euroopassa on jälleen kesäisempää ja pohjoisessa epävakaista, Hellinen kuvailee.

Säähän perustuvat suunnitelmat ensi viikolle

Pystyykö juhannuksen säästä tässä vaiheessa sanomaan yhtään mitään? Lunta tuskin tulee ainakaan muualla kuin Lapissa, Hellinen naurahtaa.

- En lähtisi sulkemaan mitään vaihtoehtoa pois. Jos olisi pakko veikata, tuskin hirveän paljon tavanomaista koleampaa tulee. Hieman todennäköisemmältä näyttää lämmin kuin kylmä juhannus, Hellinen sanoo tutkien pitkän aikavälinen ennustetta.

Säävarauksella juhannussuunnitelmiaan tekevän kannattaa odottaa ensi viikon puoliväliin ennen paikkakuntaennusteiden tarkempaa tutkimista.

Laajemmasta sääkartasta voi tämän viikon loppupuolella saada viitteitä siitä, onko säätyyppi muodostumassa lämpimäksi vai kylmäksi, onko sateista vai selkeämpää, Hellinen neuvoo.

- Varsinkin paikkakuntakohtainen täsmäsää voi vielä heilahdella päivittäin. Sadealueen ei tarvitse kuin vähän siirtyä, ja lopputulos muuttuu paljon.

Helteinen juhannus vaatii tuuria

Jotain osviittaa tulevasta voi etsiä ilmatieteen laitoksen säätilastoista (siirryt toiseen palveluun). Juhannuksena on tavallisesti Etelä-Suomessa vähintään 20 astetta lämmintä, pohjoisessa jäädään 15 asteeseen. Suuressa osassa maata yölämpötila on kymmenen asteen alapuolella, joten mökin terassille on hyvä varata vilttejä mukaan.

Juhannukset, jolloin on satanut sekä juhannusaattona että juhannuspäivänä, eivät ole olleet ainakaan jokavuotisia. Helsingissä tällaisia juhannuksia on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut kaksi, Jyväskylässä kuusi, ja Siikajoella ja Sodankylässä kolme.

Aurinkoa kannattaa lähteä etsimään saaristosta, jossa paistetta on juhannuksena keskimäärin ollut 10 tuntia. Sisämaassakin aurinkoa tosin saadaan keskimäärin 9 tuntia.

Jos lyö vetoa helteen puolesta, kannattaa pyytää vähintään nelosen kerrointa. Lapissa kertoimet on hyvä nostaa kympin yläpuolelle.