Maestro (t)wiittaa tykimmin

Kapellimestari, säveltäjä, pedagogi, pasunisti, kolumnisti ja yli 35 000:n twiitin mies Atso Almila täyttää torstaina 13. kesäkuuta 60 vuotta. Syntymäpäivä sujuu työn merkeissä Kälviän musiikkileirin sinfoniaorkesterin johdossa. Syksymmällä odottavat uudet haasteet niin Sibelius-Akatemiassa kuin Kiinassakin.

kulttuuri
Kapellimestari, säveltäjä Atso Almila Kälviän musiikkileirin maisemissa.
Ismo Vähäsarja / Yle

Tuskin kukaan viime vuosikymmeninä sanaristikoita täyttänyt suomalainen on voinut välttyä raapustamasta paperille nimeä Almila, kun vihjeruudussa on lukenut Atso.

Samoin suomalaisten Twitter-pikaviestipalvelun käyttäjien syötteisiin ilmestyy lukuisia kertoja päivässä viestejä lähettäjältä @soalmila.

Twitterissä en ole kokenut turhaa riitelyä tai häirintää

- Lähdin Facebookista kun se muuttui koko ajan ja mainosten tulva oli ihan mahdoton. Siellä liikkuu myös paljon asiattomia läpänheittäjiä, kun taas Twitterissä en ole kokenut turhaa riitelyä tai häirintää. Väittelytkin päätyvät yleensä sopuun, Almila kertoo.

Huoli kulttuurista ja keskustelusta

Alun perin helsinkiläisen, mutta jo vuosia Kuopiossa asuneen Atso Almilan twiiteissä ja sanomalehtikolumneissa on usein kepeä sävy, vaikka taustalla olisi vakavaa asiaa.

Tällä hetkellä häntä huolestuttaa kaupunkien into säästää kulttuuripalveluista.

- Helsinki on siitä hyvä paikka, että siellä tarvitsee vähemmän perustella kulttuurin merkitystä. Maakuntakaupunkien päätöksenteossa saa nyt todella huolehtia, ettei heitetä lasta pesuveden mukana. Kulttuurialan säästöt eivät tuo mitään kaupungin kassaan, mutta ne rampauttavat toimintaa vakavasti, Almila muistuttaa.

Kulttuurialan säästöt eivät tuo mitään kaupungin kassaan, mutta ne rampauttavat toimintaa vakavasti

Myös päätöksenteon ja keskustelukulttuurin yhä kiihtyvä tahti saa kapellimestarilta kritiikkiä.

- Kun pitää nopeasti sanoa kyllä tai ei, ajatteleminen ei ole pitkäjänteistä eikä asioita ehditä valmistella tarpeeksi. Mutupedia on hyvä sana sille, että tunnustellaan vain koko ajan, mitä mieltä ihmiset ovat ja yritetään saada suosiota lyhytjänteiselle päätöksenteolle, Almila sanoo.

Eläkeikä lähestyy, työt lisääntyvät

Atso Almilan kapellimestarin ura alkoi 1970-luvulla. Viime vuodet hän on toiminut Kuopion kaupunginorkesterin 2. kapellimestarina. Samaan hän on tehnyt säännöllisesti vierailuja kotimaisiin ja ulkomaisiin orkestereihin. Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon yliassistenttina hän toimi vuosina 1991-2002 ja lehtorina vuosina 2002-2010.

Nyt 60-vuotiaana Almila astuu taas uusiin saappaisiin.

- Tämä ikä vuotta tuli yllättävän nopeasti vastaan! Varsinkin kun kuukausipalkkainen työkin olisi tässä alkamassa, juuri ennen eläkettä, hän naurahtaa.

Sillä Almila tarkoittaa Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon siirtymäkauden professuuria, jota hän hoitaa niin kauan kuin varsinainen valintaprosessi on saatettu loppuun. Hän on itse yksi professuurin hakijoista, joiden joukko on pienentynyt melko suppeaksi. Almilan valinta siirtymäkaudeksi puhunee omaa kieltään.

Kohtalona Kälviä

Ennen professuurin alkua Atso Almilaa työllistävät muun muassa sävellystyöt ja Savonlinnan Oopperajuhlat. Syksymmällä hän johtaa ensimmäistä kertaa elämässään konsertin Kiinassa.

Kysymyksen vielä toteutumatta olevista unelmista Almila kääntää arkiseksi pohdinnaksi nykyhetken merkityksestä.

Ennemmin kuin haaveilla koko ajan jostain, minulle on tärkeämpää keskittyä hoitamaan hyvin ne asiat, joita juuri nyt hoidan

- Ennemmin kuin haaveilla koko ajan jostain, joka ei ole nyt ja tässä, minulle on tärkeämpää keskittyä hoitamaan hyvin ne asiat, joita juuri nyt hoidan, hän toteaa.

Juuri tällä hetkellä hän johtaa nuorista soittajista koostuvaa sinfoniaorkesteria Kälviän musiikkileirillä, joka on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista musiikkileireistä. Leiri saa kapellimestarilta muutenkin isot kiitokset.

- Täällä on hirveän hyvä henki! Oppilaat treenaavat hyvin ja opettajien taso on korkea.