SPR lopettaa istukkaveren keräilyn

Kantasolusiirteellä hoidetaan Suomessa vuosittain noin 150 pahanlaatuiseen veritautiin sairastunutta.

Kotimaa

SPR:n veripalvelu lopettaa istukkaveren keräilyn ja luupankkitoiminnan tappiollisina.

Vapaaehtoisilta äideiltä 15 vuoden ajan kerättyä istukkaverta ja siitä eroteltuja kantasoluja on pakastettuna SPR:n varastossa yli 3 000 yksikköä ja ne ovat käytettävissä jatkossakin muun muassa lasten leukemian hoitoon.

Kantasolusiirteellä hoidetaan Suomessa vuosittain noin 150 pahanlaatuiseen veritautiin sairastunutta.

Istukkaveren käyttö kantasolusiirteenä ei Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ole yleistynyt samaan tapaan kuin monissa muissa maissa. Esimerkiksi Lastenklinikalla Helsingissä käytetään leukemian hoitoon pääasiassa sisaruksilta tai aikuisilta vapaaehtoisluovuttajilta saatuja luuydinsiirteitä ja veren kantasolusiirteitä. Istukkaveren kantasolujen osuus on vain noin 10 prosenttia hoidoista.

Osaston ylilääkäri ja HUS:in lasten kantasolusiirto-ohjelman vastuulääkäri Kim Vettenranta sanoo keskeisen ongelman olevan, että istukkaveren kantasolujen määrä siirteessä on hyvin rajallinen. Riittävän määrän saamisen varmistamiseksi on useimmiten viisaampaa käyttää muuta kuin istukkaverta. Myös kansainvälinen käytäntö ja suositus nimenomaan leukemian hoidossa on käyttää ensisijaisesti perinteistä luuydinsiirrettä.

Keräily on ollut tappiollista

SPR:n veripalvelun johtaja Martti Syrjälä sanoo, että istukkaveren keräilystä on koitunut noin puolen miljoonan euron vuositappiot. Varastossa on pakasteena kuitenkin 3 200 yksikköä, joita voi käyttää jopa vuosikymmeniä.

Syrjälä haluaakin kiittää toimintaan osallistuneita synnytyssairaaloita ja niitä äitejä, jotka ovat vapaaehtoisesti synnytyksen jälkeen istukkaverta luovuttaneet.

SPR:n kiristyneessä taloustilanteessa keräilytoimintaa ei kuitenkaan Syrjälän mukaan voida jatkaa. Sairaaloilta saatujen tietojen mukaan istukkaverisiirteiden käyttö ei jatkossakaan ole lisääntymässä. Siirteitä saadaan myös ulkomailta.

Keräilyn aloittaja olisi toivonut toiminnan jatkuvan

Istukkaverikeräilyn ensimmäisenä lääketieteellisenä johtajana toiminut dosentti Riitta Kekomäki on myös kiitollinen vapaaehtoisille luovuttajille. Hän olisi toivonut rahoituksen löytyvän keräilynkin jatkamiseen. Kansainvälisesti istukkaveren käyttö on lisääntynyt.

Pakastetut istukkaveren kantasolut ovat käytössä nopeasti verrattuna siihen, että sopivan luuydinluovuttajan löytyminen voi kestää 2-3 kuukautta.

- Lisäksi terveiltä vastasyntyneiltä saatujen kantasolujen kudosyhteensopivuusvaatimus on löysempi kuin aikuisen kantasoluja etsittäessä, sanoo dosentti Kekomäki. Hänen mukaansa myös harvinaisten kudostyyppien löytyminen kansallisesta istukkaveripalvelusta on todennäköisempää kuin kansainvälisistä hauista.