Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja palaa Turkuun

Arto Valkama siirtyy Turun kaupunginteatterin toimitusjohtajaksi 15. elokuuta alkaen. Valkama tuli Ouluun toimitusjohtajaksi joulukuussa 2011.

Oulu
Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama.
YLE

Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama siirtyy Turun kaupunginteatterin toimitusjohtajaksi 15. elokuuta lähtien.

Valkama on toiminut yhtiöitetyn Oulun kaupunginteatterin ensimmäisenä toimitusjohtajana joulukuusta 2011 alkaen.

Samaan aikaan Valkaman kanssa Oulun kaupunginteatterin taiteelliseksi johtajaksi tuli niin ikään turkulainen Mikko Kouki, jonka sopimus Oulussa jatkuu vielä kevääseen 2014. Sopimuksessa on lisäksi optio jatkosta, mutta Kouki ja Valkama ovat tehneet tähän asti tiiviisti yhteistyötä työparina.

- Aika Oulussa on ollut mielenkiintoista ja opettavaista. Olemme saaneet paljon positiivisia tuloksia aikaan lyhyessä ajassa ja uskon, että sama suunta jatkuu tulevaisuudessa, Arto Valkama toteaa.

Päättynyt esitysvuosi oli Oulun kaupunginteatterille ennätyksellinen.

- Talo on hyvässä kunnossa ja henkilökunta motivoitunut kehittämään toimintaa, Valkama toteaa.

Teatterin uusi hallitus kokoontuu järjestäytymiskokoukseen 17. kesäkuuta. Kokouksessaan hallitus käsittelee myös toimitusjohtajan eron ja sen aiheuttamat toimenpiteet.