paavonurmi.fi kertoo kattavasti juoksijalegendasta

Juoksijasuuruus Paavo Nurmen uraa ja elämää voi nyt tarkastella internetissä entistä helpommin. Lentävän suomalaisen syntymäpäivän kunniaksi avautunut kansainvälinen internet-sivusto tarjoaa tietoa yhdeksällä eri kielellä.

urheilu
Paavo Nurmi
AP Graphics Bank

Torstai 13.6. on suomalaisen juoksijasuuruuden, Paavo Nurmen, syntymäpäivä. Juhlapäivän ja Turussa järjestettävän Paavo Nurmi -tapahtumaviikon kunniaksi on julkaistu mittava kansainvälinen internet-sivusto osoitteessa www.paavonurmi.fi (siirryt toiseen palveluun). Sivustolle on kerätty runsaasti tietoa Nurmen elämästä, urasta ja saavutuksista sekä kilpailu-uralla että sen jälkeen.

Nurmen yhdeksän olympiavoiton kunniaksi sivusto julkaistaan historiallisesti yhdeksänä eri kieliversiona.

Verkkosivut mahdollistavat Paavo Nurmen historiallisen esittelyn ensimmäistä kertaa näin laajalle kohderyhmälle.

Pekka Honkanen

- Verkkosivut mahdollistavat Paavo Nurmen historiallisen esittelyn ensimmäistä kertaa näin laajalle kohderyhmälle. Sivuston luomisen on mahdollistanut eri toimijoiden saumaton yhteistyö, jonka tavoitteena on säilyttää ja saattaa esille Paavo Nurmen perinnettä mahdollisimman laajasti, kertoo Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen.

Hänen mukaansa kansainvälisen verkkosivuston luominen on ensimmäinen vaihe Paavo Nurmen perinteen laajemmassa esittelyssä.

- Toimijoiden yhteistyö tulee jatkumaan tulevaisuudessakin tiiviinä esimerkiksi erilaisissa Paavo Nurmen urheiluhistoriallista merkitystä kuvaavien näyttelyiden puitteissa, toteaa Honkanen.

Nurmen saavutukset ylivoimaisia

Paavo Nurmea voi hyvällä syyllä pitää kaikkien aikojen kestävyysjuoksijana maailmassa. Yhdeksän olympiavoiton lisäksi hänen tilillään on 25 henkilökohtaista ja kaksi viestin maailmanennätystä.

Olympiaurheilijana Nurmi kuuluu myös korkeimpaan kategoriaan. Yhdeksällä voitollaan hän on samassa voittojen määrässä Carl Lewisin, Laysa Latyninan ja Mark Spitzin kanssa. Edelle menee vain Michael Phelps 18 olympiavoitollaan.

Turussa vietetään 10.-16.6.2013 kansainvälistä Paavo Nurmi -tapahtumaviikkoa. Muun muassa keskiviikkona Nurmen kotitalo on avoinna yleisölle Paavo Nurmen patsas seppelöidään kello 12. Lauantaina 15.6. YLE televisioi klassisen ”Paavo Nurmi – paras kaikista” -dokumentin ja sunnuntaina 16.6. juhlaviikko huipentuu kansainväliseen Paavo Nurmi Games -tapahtumaan.