1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuvagalleria: Näin syntyy pettuleipä

Paras petun irrotusaika on vielä hetken käsillä. Kuivatuista pettuliinoista voi jauhaa jauhoja ja leipoa vaikkapa hunajan ja maltaiden maustamaa pettuleipää.

leipominen
Pettuleipätaikina syntyy toimituksen keittiössä.
Yle

Pirkon pettuleipä

50 g hiivaa

1 ½ tl suolaa

3 rkl hunajaa tai siirappia

5 dl vettä

1 dl pettujauhoja

2 dl olutmaltaita

2 dl spelttimannaryynejä

4 dl kokojyväspelttijauhoja

2-5 dl hiivaleipäjauhoja leivontaan

Laita maltaat likoamaan pieneen nestemäärään. Kiehauta vesi ja jäähdytä kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon suola, hunaja ja hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut veteen.

Lisää pettujauhot, mannaryynit ja spelttijauhot. Sekoita hyvin ja anna taikinan levätä pari tuntia liinan alla huoneenlämmössä. Puristele liika vesi pois maltaista ja lisää ne taikinaan. Peitä taikinakulho liinalla ja anna taikinan hapantua yön yli huoneenlämmössä.

Nosta löysä taikina jauhotetulle pöydälle ja sirottele sen päälle jauhoja. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja, kunnes taikina on kiinteä. Tee taikinasta pötkylä ja asettele se uunipellille leivinipaperille puoliympyrän muotoon. Nostata leipää ennen paistamista noin puoli tuntia. Tee leivän pintaan veitsellä viiltoja.

Paista 175 asteessa ensin puoli tuntia, nosta sitten lämpö 200 asteeseen ja paista leipää vielä 10-15 minuuttia. Leipä on kypsä, kun pohjaan kopauttaessa kuuluu kumea ääni. Sipaise jäähtyneen päälle voita ja nauti. Lisukkeena maistuu esimerkiksi suolakurkku.

Pettuleivän taikinan teko alkaa tästä.
Yle
Pirkko leipoo pettuleipää.
Yle
Pirkko leipoo pettuleipää
Yle
Pirkko sekoittaa pettuleipätaikinaa.
Yle
Pirkko tekee pettuleipätaikinaa.
Yle
Pettuleipätaikina syntyy toimituksen keittiössä.
Yle
Pirkko leipoo pettuleipää.
Yle
Pettuleipä leivottu uuniin menossa.
Yle
Pettuleipä menossa uuniin.
Yle
Pettuleipä paistuu toimituksen sähköuunissa.
Yle
Juuri uunista otettu tuore pettuleipä.
Yle
Uunituore pettuleipä maistuu voin kera.
Yle
Lue seuraavaksi