1. yle.fi
  2. Uutiset

Helsinkiläinen meloi itsensä Pohjanmaalle

Mari Österblad yritti muuttaa pois Helsingistä aikaisemmin useaan eri otteeseen, mutta yritykset epäonnistuivat erinäisistä syistä. Saaristomelonta johdatti hänet lopulta Helsingistä Mustasaaren Björköbyhyn.

Kotimaan uutiset
Nainen rapsuttaa koiraa maalaistalon nurkalla Björköbyssä, Mustasaaressa.
Antti Haavisto / Yle

Mari Österblad osallistui vuonna 2009 saaristomelontaan, jossa melottiin Suomen ja Ruotsin rajalta Venäjälle saakka. Yli tuhannen kilometrin mittainen saaristomatka istutti siemenen työpaikan ja kodin siirtämisestä Vaasan seudulle Björköbyn sydämeen.

– Alkukesästä 2009 pysähdyin melontamatkalla Pyhäniemen kohdalle pitelemään myrskyä. Taivaalta tuli rakeita ja asteita oli vain neljä, mutta huomasin, ettei mulla ole mitään kiirettä takaisin Helsinkiin. Näin oli jo Taivassalon kohdalla muuttopäätös tehty, muistelee Österblad.

Päätöksen jälkeen Österblad lähti esittelemään töitään Stundarsin käsityöläispäiville ja tapasi samalla reissulla tulevan miehensä. Nyt koti ja myös kotipihalla oleva työpaikka sijaitsee Mustasaaressa Björköbyn keskustassa.

Idylli kuin suoraan elokuvasta

Mari Österblad kehuu nykyisessä työssään erityisesti sen tuomia luontaisetuja. Österbladin ikkunaentisöinti-työpaja seisoo omalla pihamaalla, ja kesken työn voi ihastella vaikkapa merikotkia taivaalla ja kuunnella pääskysten liverrystä.

– Talvikaan ei ole pimeä, niin kuin sanotaan. Luonto on sininen, ja rakastan erityisesti marraskuun auringonvaloa. Luonto on värikäs, ja täällä pystyy esimerkiksi hiihtämään monessa paikassa, Österblad sanoo.

Kylä on pieni ja monia paikkoja on lakkautettu, viimeksi meni koulu. Österblad sanoo kuitenkin, että kylä on hyvin vireä ja elinvoimainen edelleen.

– Täällä on valtavasti esimerkiksi yhdistystoimintaa, ja joka paikkaan olet tervetullut. Metsästysseuraankin saisi liittyä, jos rakentaisi passitornin ja maksaisi jäsenmaksun, sanoo Österblad.

Jääkauden muovaamilla moreeneilla on hyvä elää ja asua

Österbladin talo on vielä remonttivaiheessa, ja hän pitääkin netissä blogia dokumentoidakseen eri rakennusvaiheita.

– Kaikki Björköbyn talot on rakennettu jääkauden muovaamille moreeneille, ja esimerkiksi meidän hirsikehikkomme on kuiva ja hyvässä kunnossa. Moreenit ovat myös loistavia salaojituksia, Österblad naurahtaa.

Österblad vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä tekemäänsä muuttoon Helsingistä keskelle pienehköä ruotsinkielistä kylää.

– Ei pidä odottaa, että ympäristö sopeutuu minuun, vaan kyllä se on toisinpäin. Meidät on otettu avosylin vastaan, toteaa Österblad vielä lopuksi.

Lue seuraavaksi