Arhinmäki uhkaa erottaa koko Yrttiahon puolueosaston

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ei tingi kansanedustaja Jyrki Yrttiahon (vas.) erottamisesta. Arhinmäen mukaan tarvittaessa voidaan erottaa koko Yrttiahon raisiolainen puolueosasto

politiikka
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.

- Kun samaan aikaan, kun meillä on oma puoluekokous, menee toisen puolueen puoluekokoukseen arvostelemaan omaa puoluetta, haluaa varmaan tarkoituksella vahingoittaa omaa puoluetta. Siinä ei voi olla enää mikään muu taustalla, Arhinmäki perustelee Yrttiahon erottamista.

Muodollisesti Yrttiahon erottamisesta päättää tämän oma puolueosasto. Yrttiaho on toiminut 50 vuotta vasemmistolaisessa liikkeessä eikä puolueosastolla ole suuria haluja erottaa omaa kansanedustajaa.

- Sääntöjen mukaan puoluehallituksella on silloin mahdollisuus toimia. Pitää erottaa koko puolueosasto, Arhinmäki linjaa.

Arhinmäki luonnehtii Yrttiahon raisiolaista puolueosastoa "melko pieneksi".

- Jos kaikki mitä puolue tekee on väärin, voi kysyä, onko syytä olla mukana kyseisessä puolueessa, Arhinmäki kyselee.

Yrttiaho haluaa jatkaa vasemmistoliitossa

Yrttiaho itse haluaa jatkaa vasemmistoliiton jäsenenä. Hänen mukaansa visiitti SKP:n puoluekokoukseen oli pelkkä tervehdyskäynti.

- Tietysti nuoremmilla polvilla on vaikeuksia ymmärtää, että sekä SKP että vasemmistoliitto ovat saman emon lapsia, Yrttiaho sanoo.

Hän näkee erottamispäätöksessä halun vaientaa puolueessa koko ajan voimistuvaa hallituspolitiikan arvostelua.

- Pidän sitä hallituspolitiikkaan kohdistuvan arvostelun ja arvioinnin kieltämisenä. Sehän se pääviesti on, Yrttiaho sanoo.