Japanilaisen populaarikulttuurin ystävät suuntaavat Lahteen

Viidettä kertaa järjestettävä japanilaisen populaarikulttuurin tapahtuma Desucon täyttää Lahden Sibeliustalon viikonlopuksi.

viihde
Desuconissa voi tutustua japanilaiseen sarjakuvaan eli mangaan.YLE

Loppuunmyydyssä Desuconissa noin 3000 harrastajaa viettää aikaa japanilaisen animaation eli animen, sarjakuvan eli mangan ja muun muassa faniluentojen parissa.Tapahtuma on myyty loppuun nopeasti jo useamman kerran, niin myös tälläkin kertaa.

- Ihmisten intoa pitää muistaa kuitenkin ylläpitää, että he ovat innoissaan tulossa tänne, ja että tämä on kesän kohokohta heille, muistuttaa markkinointivastaava Riku Mikkonen.

Viikonlopun aikana Lahden katukuvassa saattaa nähdä erilaisiin hahmoihin pukeutuneita japanilaisen popkulttuurin ystäviä. Varsinkin nuoret harrastajat pukeutuvat usein rooliasusteisiin.

- Nuorempi väestö on ehkä se näkyvin ja pirtein osa-alue. Vanhempi väki ehkä sitten käyttää enemmän rahaa muihin tuotteisiin, Mikkonen pohtii.

Japanilaisen pop-kulttuurin huippusuosio on Suomessa taittunut, mutta harrastajamäärä on tasaisessa kasvussa.

- Harrastuksen oletettiin olevan vain ohimenevä ns. nuorisobuumi. Voidaan arvioida, että harrastajamäärien kasvu on ollut hyvin tasaista vuosia. Koko ajan harrastuksen pariin tulee uusia ihmisiä, mutta kasvu ei ole suurta.

Olennainen osa harrastusta on myös itse tehdä musiikkia ja sarjakuvia.

- Fanit ottavat tuotoksia omikseen ja tekevät esimerkiksi cover-biisejä tai luovat omia sarjakuvia. Se on yksi osa-alue tätä harrastusta.

Desuconissa vierailee viikonlopun aikana Japanista muun muassa suosittu ääninäyttelijä Akemi Okamura ja anime-ohjaaja Seiji Mizushima.