Palsa-elokuva vihdoin ensi-illassa

Kalervo Palsa ja kuriton käsi -elokuvan oli määrä valmistua jo vuonna 2004 Kiasman Palsa-näyttelyyn, mutta rahoitusongelmat ja sopimusriidat pitkittivät tuotantoa.

kulttuuri
Elokuvaohjaaja Pekka Lehto
Elokuvaohjaaja Pekka Lehto Sodankylän elokuvajuhlilla.Maija-Liisa Juntti / Yle
Ohjaaja Pekka Lehto
Kuuntele ohjaaja Pekka Lehdon haastattelu.

Pekka Lehdon pitkään odotettu Kalervo Palsa ja kuriton käsi -elokuva sai perjantaina ennakkoensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla.

Persoonallisista elokuvistaan tunnettu ohjaaja Pekka Lehto sanoo, ettei kyseessä ole perinteinen taiteilijakuva. Elokuvassa yhdistyvät kaksi maailmaa: arki ja fantasia.

Toisessa maailmassa Tex Willer

- Yksi taso on Palsan arkielämä ja perhe sekä hänen asemansa siinä. Hän on isoveljensä vihan kohteena, mutta Palsan äiti tukee häntä ja uskoo häneen ja hänen kykyihinsä taiteilijana. Toinen maailma on sarjakuvafantasiaa, siellä on Tex Willieriä ja Kit Carsonia, hahmoja, joita hän piirsi ja maalasi, ohjaaja Pekka Lehto kertoo.

Lehdon mielestä kuluneet vuodet ovat tehneet hyvää ja Palsa-elokuva osuu nyt paremmin maaliinsa. Esimerkiksi elokuvan fantasiamaailma saatiin rahoitusongelmien ratkettua luotua juuri sellaiseksi kuin se alun perin oli suunniteltu.

Lehto kohtasi Palsan taidenäyttelyssä

Lehdolta onkin totuttu näkemään visuaalisesti kunnianhimoisia elokuvia, kuten elokuva muusikko Andy McCoysta. Muistakin suomalaisista taiteilijoista elokuvia tehnyt Lehto kertoo myös tavanneensa nuoren Kalervo Palsan.

- Olen muutaman kerran Helsingissä taidenäyttelyssä tavannut tällaisen ujon, lymyilevän miehen, joka haisi aika sanotaanko ummehtuneelle, koska hänellähän ei ollut ateljeessaan peseytymis- tai hygieniamahdollisuuksia eli syykin tuoksulle oli selvä.

Yli 2 000 teosta 20 vuodessa

Ohjaaja on saanut tietoa Palsasta erityisesti taiteilijan kämppäkaverilta Erkki Pirtolalta sekä yhteisen ateljeen Palsan kanssa aikoinaan jakaneelta Kyösti Kaukoselta.

- Palsahan maalasi yli 2000 teosta 20 vuoden aikana. Kyösti Kaukonen avasi aika paljon tätä puolta ja loi myös elokuvaan Palsan Getsemaneen interiörin. Lisäksi ennen kaikkea Rosa Liksom avasi perhedynamiikkaa, Palsan asemaa perheessään. Elokuvassa samat näyttelijät näyttelevät perhettä ja fantasiamaailman hahmoja.

Lehto: paras elokuvani

Kalervo Palsana nähdään nuorempana Janne Reinikainen ja vanhempana Antti Raivio. Edesmennyt Markku Peltola näyttelee elokuvassa Kalervo Palsan isää, joka jäi hänen viimeiseksi roolikseen. Ohjaaja Pekka Lehto pitää Kalervo Palsa ja kuriton käsi-elokuvaa uransa parhaan elokuvana.

- Tässä on saatu hienosti elokuva välineenä palvelemaan sekä arkea että fantasiaa. Tämähän on ihan draaman lakien mukainen juttu, että sulle tulee kutsu erikoismaailmaan ja sä kieltäydyt aluksi. Sitten sä lähdet ja siellä erikoismaailmassa ystävät tulee sun vihollisiksi ja viholliset ystäviksi, Lehto miettii.