Koe uusi yle.fi

3D-netissä todellisuuden ja virtuaalisuuden raja hämärtyy

3D-netti sekoittaa fyysisen ja virtuaalisen maailman kolmanteen ulottuvuuteen. Lähitulevaisuudessa Oulun keskustassa voi liikkua netissä digitaalisella avatar-hahmolla ja käydä vaikka ostoksilla putiikissa tai jättää huomautuksia kaupungin yleisilmeestä reaaliajassa.

Kotimaa
Virtuaalinen 3D-mallinnus Haukiputaan kirkosta
Yle

Tulevaisuuden internetissä fyysisen ja virtuaalisten maailmojen rajat häipyvät. 3D-netti on jotakin näiden kahden maailman väliltä. Kolmiulotteisuus tuo nykyisiin nettisivuihin ainakin syvyyttä. Esimerkiksi tilat käyttäjä voi kokea ja nähdä paremmin.

- Kolmiulotteisissa nettisivustoilla erilaisia 3D-grafiikalla tehtyjä ympäristöjä yhdistetään toisiinsa ja niissä liikutaan teleporttien avulla. Käyttäjä voi lisäksi liikkua näissä ympäristöissä omien avatarien eli digitaalisten hahmojen avulla, kertoo 3D-asiantuntija Jani Pirkola.

3D-surffailu onnistuu lähitulevaisuudessa esimerkiksi digitaalisessa Oulun keskustassa. Kaupungista on tehty kolmiulotteinen mallinnus virastoineen, kauppoineen ja yksityiskohtineen. Virtuaali-Oulu julkistetaan syksyllä.

- Toivomme että nuoret ottaisivat sen käyttöön. He voisivat jättää facebookin väliin ja tulla vaikka virtuaali-rotuaarille tapaamaan kavereita ja keksimään kivaa yhteistä tekemistä fyysiseen ympäristöön, Ilpo Okkonen Oulu3D:stä toivoo.

3D vähentää klikkauksia

Tulevaisuuden internet mahdollistaa sen, että esimerkiksi omasta kodista tehdyllä 3D-pohjapiirustuksella voidaan hallinnoida kodin laitteita. Kahvinkeittimen, saunan, tuulettimen, ilmastoinnin tai valaistuksen saa päälle tai pois parilla näpäytyksellä liikkumatta mihinkään.

- Kaverilla ollessa pelkästään television saaminen päälle omin voimin on haastavaa useiden kaukosäätimien vuoksi. Mutta jos kännykässä on huoneistosta tehty 3D-pohjapiirustus, niin sieltä voi etsiä tv:n, painaa sitä ja saada tv päälle, Pirkola sanoo.

Kolmiulotteinen netti helpottaa Pirkolan mukaan käyttäjää myös sivustojen selaamisessa.

- Ei tarvitse täpätä tai klikkailla niin useasti tai painaa eteenpäin tai taaksepäin nappeja. Käyttäjä näkee yhdellä sivulla useita vaihtoehtoja.

Virtuaalisia muistilappuja reaaliajassa

Fyysisissä kaupungeissa on jo nykyisellään paljon älykkyyttä, kuten valvontakameroita ja liikeeseen reagoivia sensoreita. 3D-netissä voidaan hyödynnetään näitä. Mahdollisuuksia tulee myös kansalaispalvelujen, kuten terveydenhuollon piiriin.

- Nyt terveydenhuollossa on useita samanaikaisia järjestelmiä, joista harva toimii täydellisesti. Ne eivät myöskään kommunikoi keskenään. 3D-netti voi tuoda tähän ratkaisuja, Pirkola kertoo.

Dosentti Jonna Häkkilä Oulun Yliopistosta kertoo, että 3D-internet tuo kommunikoinnin ihmisen fyysiseen olinpaikkaan.

- Ihminen voi olla esimerkiksi jonkin kaupan edessä ja huomatessaan sen olevan kiinni. Henkilö voi kännykän avulla paikantaa itsensä ja jättää virtuaaliovelle palautetta aukioloajoista. Eli voidaan jättää virtuaalisia muistilappuja siinä hetkessä, Häkkilä sanoo.

Voimakkaasti työllistävä ala

Kolmiulotteinen internetala on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun etenkin Oulun seudulla. Alueelle on perustettu runsaasti uusia startup-yrityksiä ja 3D-tutkimusprojekteja. Alaa vauhdittamassa on ollut Oulun Yliopiston ja teknologiayritysten CIE -tutkimuskeskus. Toimintaa ovat rahoittaneet muun muassa Nokia ja Intel.

- Varsinkin mobiilien verkotettujen 3D-ympäristöjen tutkimuksessa Oulussa ollaan maailman huippua. Eturivissä tutkitaan matkapuhelimien 3D-käyttöliittymiä eli esimerkiksi miltä niiden tulisi älypuhelimen ruudulla näyttää ja miten niitä käytetään, kertoo 3D-asiantuntija Jani Pirkola.

Yksi keskuksen avulla ylös ponkaissut on Cyberlightning. Kaikki yrityksen tuotteet ja liiketoiminta perustuu CIE:n tutkimustuloksiin.

- Tämän projektin myötä yritykseen on syntynyt jo yhdeksän työpaikkaa ja tänä vuonna sinne palkataan 10-20 ihmistä lisää, Pirkola sanoo.