1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Katuma on Suomen pahin maksuhäiriöalue

Asiakastieto Oy:n mukaan Hämeenlinnan Katumalla on maksuhäiriöitä lähes joka neljännellä asukkaalla. Postinumeron avulla selviää nykyisin oman asuinalueen asukkaiden tulo- ja koulutustaso.

Kotimaan uutiset
Kuvassa laskuja ja muutamia euroja.
Anssi Leppänen / Yle

Muun muassa luottohäiriötietoja välittävä Asiakastieto Oy jakaa maan postinumeroiden perusteella yli 2600 alueeseen. Viidellä alueella maksuhäiriöisiä on yli viidennes asukkaista, näistä synkin paikka löytyy Hämeenlinnasta Katuman kaupunginosasta.

Forssan Viksbergissä on maksuhäiriö 16,9 prosentilla ja Hämeenlinnan Juttilassa 14 prosentilla asukkaista. Janakkalan Harvialassa puolestaan maksuhäiriöitä on vain kolmella prosentilla ja Hattulan Rahkoilassakin alle neljällä prosentilla asukkaista.

Keskimäärin maksuhäiriömerkintöjä on Suomessa noin kahdeksalla prosentilla ihmisistä. Katuman kaupunginosalla on ollut Hämeenlinnassa kyseenalainen maine jo pitkään. Ongelmat johtuvat pitkälti 90-luvun lamasta, jolloin moni jäi työttömäksi.

Postinumerolla selviää

Maksuhäiriöisten asukkaiden osuus on yli viidennes myös Karhuvuoressa ja Hovinsaaressa Kotkassa, Pansio-Pernossa Turussa sekä Taskila-Toppilassa Oulussa. Maksuhäiriömerkintä kertoo aina hoitamattomasta saatavasta, joten näissä paikoissa laskuja jää useimmin Suomessa maksamatta.

Paras tilanne on Pohjanmaan Ytteressessä, jossa vain prosentilla asukkaista on maksuhäiriömerkintä. Uudenmaan asuinpaikoista nousevat esille Espoon Friisilä sekä Kirkkonummen Sundsberg. Näissä molemmissa maksuhäiriöisiä on ainoastaan 1,4 % asukkaista.

Asiakastieto on koostanut avoimen palvelun, jossa kuluttaja voi tutustua oman alueensa tilastoihin. Palvelusta selviää mm. alueen asukkaiden tulo- ja koulutustaso sekä kuinka paljon alueella asuu maksuhäiriöisiä, työttömiä, eläkeikäisiä ja vieraskielisiä henkilöitä. Palvelu hakee tiedot postinumeron perusteella.

Lue seuraavaksi