1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Raekuuro tuhosi salaattiviljelmät viidessä minuutissa - puolen miljoonan tappiot

Viime viikon maanantaina Pälkäneelle Rödingin vihannestilan viljelyksille osui niin raju raekuuro, että sen seurauksena tuhoutui 18 hehtaaria salaattia. Viljelijä Jani Jokinen pettyi pahanpäiväisesti kuultuaan ettei vakuutus eikä myöskään satovahinkokorvausjärjestelmä korvaa puolen miljoonan tappioista senttiäkään.

Pälkäneen tuhoutunut salaattipelto. Kuva: Leena Peltokangas / Yle

Rödingin vihannestila Pälkäneellä on yksi Suomen suurimmista salaatintuottajista. Viikon takainen raekuuro murjoi salaattipellot surkeaan kuntoon.

- Raekuuro kesti ehkä viitisen minuuttia. Suurimmat olivat peukalon pään kokoisia ja niitä tuli niin paljon, että rakeita oli hetkessä melkein viiden sentin kerros joka paikassa, kuvailee viljelijä Jani Jokinen.

- Kuuro tuli järveltä ja  ihan hirveän tuulen mukana, rakeet iskeytyivät peltoon 45 asteen kulmassa.  En ole ikinä aiemmin nähnyt mitään sellaista, kertoo Jokinen.

- Kaikki mikä piti nyt leikata, on tuhoutunut. Jäävuorisalaatti varsinkin on sellainen kasvi, että kun päällimmäisiin lehtiin tulee vahinkoja, se täytyy kuoria. Siitä tulee valkoinen, eikä valkoista salaattia voi myydä. Irtolehtiä on pitkin penkkejä ja osa keristä alkaa mädäntyä.

Kuuro tuli järveltä ja ihan hirveän tuulen mukana, rakeet iskeytyivät peltoon 45 asteen kulmassa.

Jani Jokinen

Puolen miljoonan vahingot minuuteissa

Rödingin vihannestilalla tuotetaan myös kaalia, purjoa ja porkkanaa, mutta nimenomaan salaatti on tilan päätuote. Viljelijä Jani Jokinen arvioi, että raekuuro tuhosi kaikkiaan 18 hehtaaria tilan salaattisadosta. Vahingot Jokinen arvioi noin puolen miljoonan euron suuruisiksi.

- Tilanne on katastrofaalinen, kukaan ei korvaa mitään. Meillä on laajin keskeytysvakuutus, mitä maataloudessa voi olla ja ollaan vakuutettu 1,4 miljoonaan euroon. Vakuutus ei korvaa mitään näitä luonnonkatastofeja,  se kävi nyt selväksi, huokaa Jokinen.

- Valtiokaan ei korvaa satovahinkokorvausjärjestelmästä mitään, koska me viljellemme suoraan kuluttajille. Tämä ei ole teollisuuden sopimustuotantoa, silloin valtio ei korvaa, Jokinen kertoo.

- Normaalitilanteessa istutamme salaatteja 14 viikkoa. Jos nyt 6,5 viikon istutustyöt menivät hukille, niin 40% kesän tuotannosta on silloin pois leikattu. Onhan se turhan paljon.  Ei tässä miljonääreiksi tule muutenkaan. Kyllä sitä miettii, että millä tämän tappion saa oikein katettua.

Eniten Rödingin tilalla Pälkäneellä viljellään jäävuorisalaattia, mutta myös erikoisuuksia kuten Cosmopolitan-lajiketta. 

Voi olla, että me ei tulla saamaan ikinä näistä tuhoista mitään korvausta, mutta toivoisin,  että edes jatkossa tulisi päivitettyä asiat kohdalleen joko valtion tai vakuutusyhtiöiden avulla.

Jani Jokinen

- Jäävuorisalaattia istutetaan 120 000 tainta viikossa, siinä on sadalle tuhannelle asiakkaalle yksi salaatinpää per viikko. Meillä on myös yksinoikeudella Cosmopolitan-salaattia, sitä ei ole viljelyssä muilla tiloilla.  Cosmopolitania ei ole saatavilla ennen kuin vasta sitten loppukesästä, sitten kun uudet ovat kasvaneet.

Puutarhatuotanto on Suomessa riskibisnestä

Suoraan kauppoihin ja kuluttajille toimitettavat vihannekset eivät Suomessa kuulu valtion satovahinkolain korvausten piiriin. Myös vakuutukset rajaavat meillä luonnonilmiöiden aiheuttamia vahinkoja pois korvausten piiristä. Viljelijä Jani Jokisen mukaan monissa Euroopan maissa puutarhatuotannon vakuutuksia on ollut tarjolla jo pitkään. Jokinen perääkin puutarha-alalle tiukempaa edunvalvontaa.

- Kyllä tähän täytyy joku muutos saada. Muualla Euroopassa saa vakuutuksia nimenomaan tällaisia tilanteita varten. Meillä ei tällaista mahdollisuutta ole edes olemassa. En oikein ymmärrä, että viljan viljelijä saa katokorvauksia ja samoin kaikki teollisuuteen viljelevät. Kun tuhoja tapahtuu, niin ei muuta kuin paperit menemään. Puutarhatuotannon tilanne on eriarvoinen, sanoo Jani Jokinen.

- Erikoisviljely on kallista aloittaa ja  hirveän riskaabelia. Jos jotain ongelmia tulee, niin sato menee ja rahat menee. En käsitä, miten järjestelmä voi näin toimia. Voi olla, että me ei tulla saamaan ikinä näistä tuhoista mitään korvausta, mutta toivoisin,  että edes jatkossa tulisi päivitettyä asiat kohdalleen joko valtion tai vakuutusyhtiöiden avulla.