Pohjolan Liikenne ja Vainion Liikenne haastoivat Onnibusin korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Valitusten mukaan Onnibus aiheuttaa "jatkuvaa ja vakavaa haittaa" Expressbusin ja junaliikenteen yksinoikeuksille. Onnibusin toimitusjohtaja kertoo, että kaikista halpabussiyhtiön saamista luvista on valitettu hallinto-oikeuteen.

liikenne
Linja-auto pysäkillä Jyväskylän keskustassa.
Isto Janhunen / Yle

Vainion Liikenne ja Pohjolan Liikenne ovat haastaneet Onnibusin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Linja-autoyhtiöt katsovat, että Ely-keskus on tulkinnut väärin joukkoliikennelain siirtymäaikatulkintaa myöntäessään Onnibusille viime kesänä liikenneluvan Turun ja Helsingin välille. Turun hallinto-oikeus hyväksyi helmikuussa Ely-keskuksen tulkinnan.

Vainion Liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainion mielestä Onnibus on aiheuttanut liiketoiminnalle jatkuvaa ja vakavaa haittaa. Vainio on puheenjohtaja Linja-autoliitossa, joka omistaa Matkahuollon. Onnibus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Möttö kertoo, että kaikista halpabussiyhtiön saamista luvista on valitettu hallinto-oikeuteen. Möttö toivoo kiistasta ennakkotapausta.

- Tämä on ensimmäinen tapaus, joka on edennyt korkeimpaan oikeusasteeseen saakka. Uskon, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen meillä on selvä ennakkopäätös siitä, etteivät vanhat bussi- ja junamonopolit voi estää uutta tarjontaa, Möttö kertoo.

Klo 13.16. Juttua ja otsikkoa korjattu: Valittajina toimivat Vainion Liikenne ja Pohjolan Liikenne, ei VR. VR liikennöi Turun ja Helsingin välillä sekä junilla että omistamansa Pohjolan Liikenteen busseilla.