1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Uuden soitinliikkeen tuleminen Lappeenrantaan ei pelota kilpailijoita

Soittimiin ja nuotteihin erikoistunut F-Musiikki avaa ovensa Lappeenrannassa heinäkuussa. Kilpailevat musiikkialan erikoisliikkeet eivät ylläty tiedosta.

Kotimaan uutiset
Kitara
YLE

Lappeenrannan musiikkikauppatarjonta laajenee, kun 115 vuotta alalla toiminut F-Musiikki avaa uuden myymälän kaupunkiin heinäkuussa. F-Musiikki tunnettiin ennen nimellä Fazer-Musiikki.

- On tämä itse asiassa ollut jo pidemmän aikaa tiedossa, toteaa Musiikki Hyyryläisen omistaja Juha Hyyryläinen.

Aika näyttää, mitä tapahtuu.

Juha Tynninen, Musiikki Lappeenranta

- Eikä meillä uutista pelästytty. Normaalilla systeemillä on tarkoitus mennä eteenpäin. Meiltä löytyy esimerkiksi huolto- ja vuokrauspalveluita, joita ei käsittääkseni heiltä löydy, Hyyryläinen arvelee.

Pelkoa ei tunneta Musiikki Lappeenrannassakaan. Omistaja Juha Tynnisen mukaan totuus on se, että uuden liikkeen ilmestyminen alalle voi olla rikastuttava tai kuihduttava asia.

- Heillä on alueella jalansijaa jo ennestään. Aika näyttää, mitä tapahtuu, Tynninen sanoo.

Lue seuraavaksi