Hypokoira haistaa matalan verensokerin

Diabeetikkoa auttaa hypokoira, joka pystyy haistamaan matalan verensokerin ja ilmoittamaan siitä diabeetikolle. Hypokoirakurssilla oman koiransa voi kouluttaa nuuhkimaan verensokeria.

terveys
hypokoira, diabetes, verensokeri
Riika-koira haistaa, jos André Backmanin verensokerit laskevat liian alas. Yle

Suomen ensimmäiset omasta koirasta koulutetut hypoammattilaiset valmistuivat reilun vuoden kurssilta kesäkuun alussa.

Örnell-Backmanin perheelle Riika-koira ostettiin varta vasten auttamaan perheen André-poikaa diabeteksen hoidossa. Reilun vuoden kurssilla oman koiran koulutus maksaa 600 euroa.

Valmiiksi koulutetun hypokoiran hinta on jop a 15 000 euroa.

Diabeteksen hoitoon ei ole vielä niin tehokkaita keinoja, että matala verensokeri eli hypoglykemia voitaisiin ehkäistä. Siksi hypokoirien vaikutus hoidossa on merkittävä. Niitä koulutetaan Axxell Brusabyn koirankoulutuskeskuksessa Kemiössä.

- Koulutettavan koiran pitää olla noin vuoden ikäinen, koska nenän kanssa työskenteleminen on koiralle aika vaativaa. Nuoremman on vaikea keskittyä, kertoo kouluttaja Elisa Forsman.

Rodulla ei ole väliä, kunhan koira on motivoitunut tekemään yhteistyötä ihmisen kanssa ja ihmisrakas.

Koulutusmetodi on positiivista vahvistamista eli naksutinkoulutusta.

- Koira ehdollistetaan ensin naksuuun ja sen jälkeen koiran pitäisi itse tarjota eri tapoja merkata haluttu asia. Hypokoira joutuu itse oivaltamaan, mitä siltä tahdotaan. Sillä tavalla koira tulee spontaaniksi. Se ei saa olla liian tottelevainen, Forsman selittää.

11 uutta hypokoiraa

hypokoira, diabetes, verensokeri, Elisa Forsman
- Hypokoiraksi sopii mikä tahansa rotu, kunhan koira on motivoitunut yhteistyöhön ja ihmisrakas, sanoo kouluttaja Elisa Forsman. Yle

Oman koiran koulutuskurssilla oli 14 koiraa ja niistä 11 sai hypokoiratodistuksen. Hypokoiran koulutus kestää puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen.

Siihen kuuluu lähijaksoja koulutuskeskuksessa, etäopiskelua ja runsaasti käytännön harjoitteita kotona.

Hypokoira ry:llä on ja Diabetesliitolla on jatkuvasti rahankeruutili auki hypokoirien kouluttamista varten. Tarve on valtava.

Riika on tuonut Andrélle itseluottamusta diabeteksen hoidossa. Koiran ja pojan välille on kehittynyt toimiva yhteistyö.

Diabetespotilaiden on vaikea tunnistaa matalia verensokereita itse ja Riika toimii herättäjänä, että nyt pitää mitata verensokeri. Se osaa myös tuoda sokerimittarin Andrélle.

- Toiveena, on että Riika osaisi auttaa myös öisin. Mutta toistaiseksi se nukkuu öisin kuin tukki, Jenny Örnell-Backman naurahtaa.