1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Maitolaiturimuseo pystytti Teiskoon avaruuskeskuksen

Velaatan maitolaiturimuseolla Tampereen Teiskossa on tänä kesänä mahdollisuus päästä avaruudellisiin tunnelmiin. Velaatan avaruuskeskuksen rakettilähettäjänä toimii sininen lehmä.

Kulttuuri
Maitolaiturimuseon kesän 2013 näyttelyn esineistöä.
Leena Peltokangas / Yle

Velaatan maitolaiturimuseo osaa yllättää joka kesä. Tänä vuonna maitolaiturin yhteyteen on rakennettu avaruuskeskus. Lähtötelineissään olevaa avaruusraketti Velaatta 1:ä käynnistää taiteilija Jukka Tuomisen teos Sininen lehmä. Tänä vuonna näyttely on interaktiivinen.

- Meillä on myös valtavan suuri kuumaisema, jossa kukin museovieras voi kuvauttaa itsensä sinisen lehmän kanssa kuussa. Kuvan voi lähettää meidän Facebook-sivuillemme, jolloin kaikki voivat nähdä missä järjestyksessä suomalaisia ihmisiä lentää kuuhun, kertoo maitolaiturimuseon yli-intendentti Timo Malmi.

Velaatta maailmankartalle

Sympaattinen Velaatan kylä halusi oman avaruuskeskuksen hyvistä syistä.

- Velaatan valtakunta haluaa olla yksi niistä valtioista, joka on tieteen, tutkimuksen ja mielikuvituksen eturivissä. Tarkoitus on nyt lähettää teiskolainen kuuhun, Timo Malmi kertoi ennen avajaisia.

Malmin mukaan koelento onnistui ja ensimmäinen teiskolainen avaruusmatkaaja oli maatalon emäntä Lulu Tanhuanpää. Hänet ammuttiin avaruuteen viikonloppuna ja paluuta odotellaan.

- Me olemme siinä uskossa, että joku YK:n edustaja ottaa hänet vastaan täällä, Timo Malmi veistelee.

Velaatan valtakunta haluaa olla yksi niistä valtioista, joka on tieteen, tutkimuksen ja mielikuvituksen eturivissä.

Timo Malmi

Velaatan avaruuskeskuksen maallisen osaston hoitaja ja maitolaiturimuseon yli-intendentti Timo Malmi pyrkii maailmaa syleilevällä kesänäyttelyllä jyräämään muut pirkanmaalaiset kesätapahtumat.

- Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailman kartalle. Kesätapahtumissa Velaatan ajaminen ohi Hämeenkyrön, Pentinkulman päivien ja Kangasalan kesäpäivien ei onnistu muuten kuin lentämällä kuuhun.

Tampereen Teiskossa vuodesta 1993 toiminut Maitolaiturimuseo on Euroopan pienin museoyksikkö. Tänä kesänä Velaatan avaruuskeskus – Velaatta Space Center on avoinna 16.6. – 1.10.2013. Maitolaiturimuseo sijaitsee Tampere-Ruovesi tien numero 338 varressa 50 kilometriä Tampereelta Teiskon Velaatan kylässä. Velaatan maitolaiturimuseota hallinnoi Elävä Velaatta ry.