1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sauna-Timo viihtyy löylyhuoneessa paremmin kuin koskaan

Timo Kaukonen loukkaantui vakavasti löylynheiton MM-kisoissa vuonna 2010. Toipuminen vei vuosia. Kuviteltiin, että löylymiehen saunomiset olivat saunottu, mutta toisin kävi. Nyt hän opiskelee saunaterapeutiksi.

Kotimaan uutiset
Timo Kaukonen on toipunut löylyonnettomuudesta.
Toipuminen löylyonnettomuudesta on edennyt hyvin ja elämä hymyilee Kaukoselle jälleen.Yle/ Vihtori Koskinen

Traagisista, venäläismiehen kuoleman vaatineesta ja lahtelaisen Timo Kaukosen vakavaan loukkaantumiseen johtaneista löylynheiton MM-kisoista tulee tänä kesänä kuluneeksi kolme vuotta.

Onnettomuuden jälkeiset pari vuotta olivat Kaukoselle vaikeita ja kivuliaita.

Nyt asiat ovat paremmin. Hän pystyy omien sanojensa mukaan elämään entiseen malliin.

Ennen heitin vettä ämpärillä, nyt kuupalla.

Timo Kaukonen

Onnettomuuden jälkeinen aika on kuitenkin vielä tuoreessa muistissa.

- Alkuun tuntui, että aika menee pirun hitaasti. Moni paikka oli niin rikki, että korjaantuminen kesti kauan. Nyt iho vielä vähän punoittaa, mutta se on kai terveen miehen merkki, hän naureskelee.

Vakava loukkaantuminen saunakisoissa, ihonsiirrot ja arvet ovat jättäneet jälkensä. Niiden kanssa elämään opetteleminen vaatii kärsivällisyyttä.

Kaukonen kärsii edelleen silloin tällöin ihotulehduksista. Kesän lämpö tekee olon tukalaksi.

- Hautova ilma ei sovi minulle. Meinaa tulla ruusuja.

Saunomisesta Timo ei luovu

Timo Kaukonen ei ajattele onnettomuuden ja sen seurausten rajoittavan elämäänsä.

Entinen urheilumies ei voi kuitenkaan enää urheilla niin kovaa kuin ennen onnettomuutta. Monet muutkin asiat pitää tehdä nykyään maltillisemmin.

- Vähän vihellellen on nykyään kaikki tehtävä. Yleensä olen tykännyt tuupata täysillä. Siinä on ollut eniten opettelemista.

Lääkärit ja asiantuntijat totesivat kilpaa löylyonnettomuuden jälkeen Kaukoselle, että saunomiset on nyt saunottu. Lääkärit totesivat myös, että Kaukosen oma pää saattaa laittaa stopin saunomisille. Traumaattinen kokemus saattaa aiheuttaa pelkotiloja.

Hinku takaisin lauteille oli kuitenkin kova. Mies saunoo yhtä usein kuin ennen, mutta eri tavalla.

- Ennen heitin vettä ämpärillä, nyt kuupalla. Alkuun saunominen oli kivuliasta, mutta kun hiki virtasi huokosten läpi, minua ei pidellyt mikään saunasta poissa.

Kaukosten kotona sauna lämpiääkin tätä nykyä päivittäin.

Metallialalta saunaterapeutiksi

Metallialalla työskennellyt Kaukonen joutui onnettomuuden jälkeen pähkäilemään itselleen uuden ammatin. Tehdastöihin ei ihosiirteiden takia ollut paluuta.

Sormet syyhyten odottelen, että pääsen töihin.

Timo Kaukonen

Lukuisten ammatinvalintapsykologikäyntien jälkeen Kaukoselle ehdotettiin ammattia, josta hän innostui samantien. Hän aloitti saunaterapeutin opinnot.

- Saunaterapeutti tekee erilaisia hoitoja, joista osan saunassa ja osan pesutiloissa. Sormet syyhyten odottelen, että pääsen töihin, hän kertoo.

Kaukonen kertoo saunaterapeuttien tekevän hemmotteluhoitoja turve- ja savihoidoista aina ronskeja otteita vaativiin kuppaamisiin. Hän on innostunut varsinkin kuppaamisesta.

- Syksyn opintojen jälkeen pitäisi saada ensimmäisiä koekaniineja kuppauspöydälle, hän naureskelee.

Lue seuraavaksi