1. yle.fi
  2. Uutiset

Veikkauksesta vakuutetaan: Lotto-arvonta näkyy Ahvenanmaalla syksyllä

Loton arvonta häviäisi syksyllä Ahvenanmaan televisiosta, koska MTV3:n kanavat eivät näy saarella antenniverkossa. Loton ja muiden Veikkauksen rahapelien televisioidut arvonnat siirtyvät Yleltä MTV3:lle lokakuun alusta alkaen.

Kotimaan uutiset
Numeropalloja lottokoneessa.
Martti Kainulainen / Lehtikuva

Veikkauksen rahapelien arvontojen siirtymisen Yleltä MTV3:lle jälkeen Lotto-arvonta ei enää näkyisi Ahvenanmaan televisiossa. Televisio-ohjelmien antennijakelusta Ahvenanmaalla vastaava Ålands radio och tv ei näytä MTV3:n kanavia, mutta Ylen kanavat 1 ja 2 näkyvät. Myös Viking Lotto- ja Eurojackpot-arvonnat häviäisivät Ahvenanmaan televisiosta siirron myötä.

Veikkauksesta vakuutetaan, että asia hoidetaan kuntoon ennen kuin rahapelien arvontoja aletaan näyttää MTV3:lla.

Veikkauksen pottipelien liiketoimintajohtajan Kimmo Tolosen mukaan esimerkiksi Loton säännöissä ei ole sanottu, että arvonnan televisioinnin pitäisi näkyä koko maassa. Tolonen toteaa, että Veikkaus lähtee kuitenkin siitä, että Lotto-arvonnalla on valtakunnallinen näkyvyys eli sen pitää näkyä kaikkialla Suomessa.

- Katsomo.fi näkyy siellä suorana ja syksyyn mennessä on MTV3:lla kaapelijakelu. Maakuntahallinnon omistama Ålands radio och tv päättää itsenäisesti mitä kanavia näyttää ja nyt se on valinnut Ylen kanavat. Me käymme tästä neuvottelun mediakumppanimme MTV3:n kanssa ja he ovat yhteydessä yhtiöön. Me lähdemme siitä, että Lotto-arvonta näkyy myös Ahvenanmaan antenniverkossa lokakuun alusta, painottaa Tolonen.

Tolonen kertoo, että Ahvenanmaalla pelataan Lottoa jonkin verran, mutta muiden Veikkauksen pelien pelaaminen on vähäistä.

Loton ja muiden Veikkauksen rahapelien televisioidut arvonnat siirtyvät Yleltä kaupalliselle MTV3-kanavalle lokakuun alusta alkaen.

Lue seuraavaksi