1. yle.fi
  2. Uutiset

Anna Perho: Yäk, vammaisia!

Espoon Kaitaalla, Riilahden alueella, asuu pelokkaita ihmisiä. He pelkäävät vammaisia, ja vastustavat siksi sitkeästi kehitysvammaisten nuorten asuntolan sijoittamista alueelle, kirjoittaa Anna Perho blogissaan.

Yle Blogit
Anna Perho
Anna PerhoVille Juurikkala

Tiedättehän vammaiset? Ne ovat niitä epäselvästi puhuvia ja kummallisen näköisiä ihmisiä, joita tekisi mieli tuijottaa, vaikka ei saisi. Jos sellaisen kohtaa, niin tulee sellainen olo, että pitäisi olla ihan niin kuin ei huomaisi mitään, vaikka tietenkin sen huomaa, kun toisen käsi ja pää heiluvat miten sattuu.

Ja tällaisia oudokkeja on nyt tunkemassa Riilahteen.

*Tietenkään *asukkaat eivät myönnä pelkäävänsä vammaisia sinänsä, koska se vaikuttaisi ikävästi suvaitsemattomuudelta. Suvaitsemattomuus on epämuodikasta. Suvaitsevaisuushan on vähän kuin superfoodsmoothie. Sitä on pakko juoda, jos haluaa näyttää olevansa ajassa kiinni, vaikka oikeasti haluaisi syödä lihapiirakan lauantaimakkaralla.

Siksipä kaitaalaiset ovat keksineet vammaisten vastustamiselle asiallisen verukkeen: liito-oravat.

”Metsässä asuu liito-oravia, joten siihen päälle on vähän hassua rakentaa.” Näin kommentoi Riilahdessa asuva Henrik Lampén (HS 10.6.2013).

Sympaattista, mutta haluaisin kysyä yhden jatkokysymyksen: miksisinä, Henrik, sait rakentaatalosi sille samalle alueelle? Siis missä ne oravat silloin olivat? Eikö oravien kannalta olisi turvallisinta asettaa koko Kaitaa asumiskieltoon ja tehdä siitä kerralla Natura-alue?

Erilaisiahan ne ovat: moikkaavat aina jo kaukaa, iloisesti ja äänekkäästi. Kiusallista sellainen.

Mainitsit myös, että vammaiset tuovat alueelle kamalasti liikennettä, ajavat invatakseilla - sinun verovaroillasi. Siis niillä rahoilla, joilla on rakennettu alueen koulut, terveyspalvelut ja Länsiväylä. Ja nyt siis kaiken maailman vammaiset pääsisivät kuluttamaan tätä sinulle tehtyä infraa! No huh huh!

Tiedän kyllä mistä puhun. Asun itse muutaman sadan metrin päässä isosta vammaisten tukikeskuksesta. Ja kyllä, erilaisiahan ne ovat: moikkaavat aina jo kaukaa, iloisesti ja äänekkäästi. Kiusallista sellainen. Eihän se oikein kuulu tapoihin tuollainen pinnallisuus. Pitäisi painaa naama katuun päin ja näytellä että on omissa ajatuksissaan, ja että ne ajatukset ovat tosi vakavia.

Pinnallinen moikkailu on amerikkalaista small talkia, sellaista että kysytään mitä kuuluu vaikka heti näkee että sitä toista ei kiinnosta sillä tavalla oikeasti. Pitäisi olla niin kuin me normisuomalaiset, jotka keskustelemme ainoastaan syvällisesti ja suhtaudumme toistemme kuulumisiin jokaisessa kohtaamisessa kuin psykoterapeutit.

Nämä meidän lähellämme asuvat vammaiset saattavat myös ruveta juttusille ihan tuosta vain, vaikka kauppareissulla. Suostun puhumaan heidän kanssaan, koska siinä piilee mahdollisuus: kun vammaisten läsnäolo laskee Riilahti-teorian mukaan kiinteistöjen hintoja, niin ehkä ruuan hintakin lähtee laskuun, jos hengailemme tarpeeksi kauan juustotiskin edessä.

Eräs Facebook-kaverini postasi HS:n jutun jäljiltä, että jokaisessa meissä asuu salaa pieni kaitaalainen. Se on totta. Nimbyilisin luultavasti aivan tuelta, jos alueemme vammaislaitoksen tilalla olisi päihdeongelmaisten asuntola.

Siksi olen aivan erityisen iloinen alueemme laitosasukkaista. Heissä ei ole mitään pelottavaa. Opettavaista kyllä, koska olemme jo niin tottuneita heidän erilaisuuteensa, että se on muuttunut tavanomaiseksi. Siitähän suvaitsevaisuudessa on pohjimmiltaan kysymys, pelon liudentumisesta.

Älä sinäkään pelkää, Henkka. Keitä itsellesi kupponen kaakaota, sommittele siihen nonparelleista sydänkuvio ja pohdi riilahtisten kavereidesi kanssa vaikkapa tällaista kysymystä:

Millaisen yhteiskunnan rakentaisit, jos et tietäisi millaiseen asemaan siinä itse sijoitut?

Bloggaaja on kesätauolla 14.8. saakka. Keskustelu jatkuu Twitterissä @annaperho

Lue seuraavaksi