1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tekniikka

Puolustusteollisuuden tuotteita valmistava Elektrobit muutti turvallisempaan ympäristöön

Elektrobitin Kajaanin tuotantolaitos on kokonaisuudessaan muuttanut Renforsin Rannan yrityskeskukseen. Entisen paperitehtaan pääkonttorin tilat on remontoitu autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden ohjelmisto ja laiteratkaisuihin erikoistuneen Electrobitin tarpeisiin sopiviksi.

Elektrobitin keskuskonttori Kajaanissa vuonna 2013. Kuva: Arto Loukasmäki / Yle

Electrobitin Kajaanin tuotantolaitos on viimeisen kahden viikon aikana tehnyt hiljaista muuttoa entisistä Petäisenniskassa sijaitsevista tiloista uusiin Renforsin Rannassa sijaitseviin tiloihin. Edelliset toimitilat olivat vanhanaikaiset, ja ne olisivat vaatineet uudistusta.

- Pystyimme löytämään täältä erinomaisen toimintaympäristön toiminnallemme. Teemme Kajaanissa tuotekehitystä ja ratkaisuja puolustusteollisuuden tuotteisiin ja täällä sijaitsevat toimitilat on pystytty rakentamaan turvallisuusvaatimukset täyttäväksi. Jo nämä puolimetriset seinät mahdollistavat sen, että voimme rakentaa sellaisia tiloja, joissa pystymme tekemään tosi luottamuksellisia asioita, sanoo Elektrobit Technologiesin toimitusjohtaja Hannu Huttunen.

Uudistuneella toimintaympäristön muutoksella on Huttusen mielestä positiiviset vaikutukset itse toimintaan. Vaikka maailmanlaajuinen taloudellinen tilanne on tällä hetkellä epävakaa, Electrobitissä luotetaan tulevaisuuteen.

- Meillä on erinomaista osaamista täällä Kajaanissa, ja sen päälle rakentamalla meidän tuotteita ja ratkaisuja, pystymme jatkamaan kasvua pitkällä aikavälillä. Taloudellisista epävarmuuksista huolimatta olemme pystyneet hieman kasvattamaan henkilöstöä ja pärjäämään epävakaassakin toimintaympäristössä, kertoo Hannu Huttunen.