1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kokoomus haluaa kitkeä kerjäämistä taas lailla

Helsingin Kokoomuksen valtuustoryhmä on tehnyt aloitteen kerjäämisen organisoinnin kriminalisoimiseksi. Valtuustoryhmän mukaan nykylaki ei riitä kerjäämisen aiheuttamien haittojen torjuntaan.

Kotimaan uutiset
Kerjäläinen istuu kuppi kädessä ihmisten kävellessä ohi.
Yle

Helsingin Kokoomuksen valtuustoryhmä etsii uusia keinoja puuttua kerjäämiseen. Valtuustoryhmä esittää nyt, että kerjäämisen organisointi pitäisi kriminalisoida.

Ryhmä perustelee lakimuutoksen tarvetta sillä, että nykylain ihmiskauppasäännökset eivät mahdollista organisoinnin estämistä. Mikäli kerjäämisen järjestelmällinen organisointi kiellettäisiin, se parantaisi myös kerjäläisten asemaa, Kokoomuksen valtuustoryhmä perustelee.

Nimien keruu valtuustoaloitteeseen käynnistettiin keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen yhteydessä.

Tavoitteena on saada nimet kokoon kesän aikana, jotta valtuusto voi käsitellä asiaa syksyllä.

Aloitteen mukaan Helsingin on ryhdyttävä aktiiviseen vuoropuheluun valtion kanssa kerjäämisongelman ratkaisemiseksi ja kerjäämisen organisointikiellon saamiseksi järjestyslakiin.

Kerjäämisen kieltävää lakia vaadittiin viimeksi vuonna 2010, kun silloisen sisäministerin Anne Holmlundin (kok.) asettama työryhmä esitti ammattimaisen kerjäämisen ja sen organisoinnin kieltämistä. Laki ei kuitenkaan saanut kannatusta.

Lue seuraavaksi