Unkarin entinen pääministeri Gyula Horn kuoli

Hornilla oli merkittävä rooli sosialismin murtumisessa ja Unkarin saattelussa EU:hun ja Natoon.

Ulkomaat

Unkarin entinen pääministeri Gyula Horn on kuollut pitkälliseen sairauteen 81 vuoden iässä. Horn toimi pääministerinä vuosina 1994–1998. Hän oli myös sosialismin ajan viimeinen ulkoministeri ja toimi keskeisessä roolissa 1980-luvun lopun poliittisessa prosessissa, joka johti sosialismin murtumiseen Itä-Euroopassa.

Yleisesti arvellaan, että Unkarin rajojen avaaminen DDR:stä lähteville saksalaisille vuonna 1989 oli pitkälti Hornin päätös. Rajat aukesivat, kun Unkari lakkasi vaatimasta itäsaksalaisilta viisumia kauttakulkumatkalla kolmanteen maahan.

Tuo päätös johti osaltaan Saksojen yhdistymiseen, kun tuhannet itäsaksalaiset siirtyivät Unkarin kautta Itävaltaan ja sieltä Saksan liittotasavaltaan. Horn on itse sanonut, että viime kädessä kiitos kuuluu Neuvostoliiton tuolloiselle presidentille Mihail Gorbatshoville, joka suvaitsi Unkarin päätöksen.

Horn oli myös kätilöimässä Neuvostoliiton kanssa solmittua sopimusta, jonka perusteella Unkarista vedettiin kaikki neuvostojoukot.

Viimeiset vuodet sairaalassa

Omalta taustaltaan Horn oli pitkän linjan kommunisti, puolueen jäsen aina 1950-luvulta asti. Hänen pääministeriaikanaan kuitenkin valmisteltiin Unkari ankarilla säästöillä Euroopan unionin jäseneksi.

Horn vei maansa myös läntiseen sotilasliittoon Natoon, joskin jäsenyys toteutui virallisesti vasta hänen pääministerikautensa päätyttyä.

Unkarin tiedotusvälineiden mukaan Horn sairasti Alzheimerin taudin kaltaista muistisairautta, jonka vuoksi hän vietti elämänsä viimeiset vuodet suurelta osin sairaalassa.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset