Pirate Bayn ruotsalainen perustaja kahdeksi vuodeksi vankilaan hakkeroinnista

Gottfrid Svartholm Warg pidätettiin Kambodzassa, jossa hän asui viime vuodet.

Ulkomaat
Pirate Bayn perustajat Gottfrid Svartholm Warg sekä Peter Sunde saapuivat oikeuden eteen Tukholmassa 16. helmikuuta 2009.
Pirate Bayn perustajat Gottfrid Svartholm Warg sekä Peter Sunde saapuivat oikeuden eteen Tukholmassa 16. helmikuuta 2009.Bertil Ericson / EPA

Toinen tiedostonjakopalvelu Pirate Bayn perustajista on tuomittu kahdeksi vuodeksi vankilaan. Ruotsalainen tuomioistuin katsoi, että Gottfrid Svartholm Warg tunkeutui luvatta Ruotsin veroviranomaisen tiedonhallinnasta vastaavan yrityksen palvelimelle.

Warg pidätettiin Kambodzassa viime vuonna, jonka jälkeen hänet luovutettiin Ruotsiin kärsimään vuonna 2009 langetettua vuoden tuomiota toisesta hakkerointitapauksesta.

Pirate Bay on tiedostojen jakosivusto, joka on perustettu Ruotsissa. Suomessa jotkut operaattorit kuten TeliaSonera ja DNA ovat estäneet asiakkaidensa pääsyn Pirate Bay -sivustolle, koska sen kautta jaetaan materiaalia tekijänoikeussäädöksistä piittaamatta.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset