1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Pron Rinne Suomen Kuvalehdessä: Urpilainen päätti yhteisöveron alentamisesta "kuuntelematta muita"

SDP:n ay-siipi jatkaa puolueen johdon ja hallituspolitiikan arvostelua. Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä toimihenkilöjärjestö Pro:n puheenjohtaja Antti Rinne uskoo Jutta Urpilaisen päättäneen yhteisöveron roimasta alennuksesta vastoin puolueen talousasiantuntijoita.

politiikka
Jutta Urpilainen.
Jutta Urpilainen.Yle

Hallituksen keväinen kehysriihi kuumentaa yhä SDP:n ay-siipeä. Hallituksen veroratkaisut, listaamattomien yritysten lievä osinkovero ja ja yhteisöveron alentaminen 24,5:stä 20:een korpeaa duunareita. Työntekijäjäsenten on vaikea sulattaa yritysten verohelpotuksia, kun yrityksiltä ei vastikkeeksi vaadittu keskitettyä tuloratkaisua.

Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä (siirryt toiseen palveluun) Pron Rinne sanoo SDP:n talousasiantuntjioiden suositelleen veroprosentiksi Ruotsin malliin 22:a prosenttia. Asiantuntijoiden mukaan alle Viron yhteisöveron, 21%, ei olisi pitänyt missään nimessä suostua.

"Urpilainen ei kuuntele muita"

Pron Antti Rinne sanoo SK:ssä, että Jutta Urpilainen teki yhteisöveropäätöksen omin päin, "korkeintaan muutaman avustajan kanssa, kuuntelematta muita". Kuvalehden haastattelussa Rinne kuvaa tätä Urpilaiselle tyypilliseksi päätöksenteoksi.

Suomen Kuvalehden mukaan myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ajoi veroalen kytkemistä keskitettyyn tuloratkaisuun.

Urpilainen harkitsi kierrättävänsä myös itsensä

Puolueen kannatuslukujen romahtaminen ennätysalhaalle ja ay-väen kasvava arvostelu pisti Jutta Urpilaisen harkitsemaan valtiovarainministerin paikasta luopumista ja keskittymistä puolueen johtamiseen.

Keväisessä ministerikierrätyksessä hän kuitenkin pitii oman paikkansa. Hän ei SK:n haastattelussa kerro, mihin ministeriöön hän olisi siirtynyt.

Lue seuraavaksi