1. yle.fi
  2. Uutiset

Kotkan rannikkopataljoonan lippu laskettiin viimeisen kerran

Puolustusvoimien säästöt siirtävät Kotkan rannikkopataljoonan koulutuksen Upinniemeen ja henkilöstön muihin varuskuntiin. Torstaina Kirkonmaasta kotiutuu noin 100 varusmiestä.

Kotimaan uutiset
Varusmiehet viikkaavat lipun.
Raine Martikainen / Yle

Kirkonmaan linnakkeessa Kotkan edustalla laskettiin tänään lippu salosta viimeisen kerran. Puolustusvoimien säästöt siirtävät Kotkan rannikkopataljoonan koulutuksen Upinniemeen ja henkilöstön muihin varuskuntiin. Torstaina Kirkonmaasta kotiutuu noin 100 varusmiestä, saarelle jää vielä viitisentoista pidempään palvelevaa varusmiestä.

Puolustukseen ja tiedusteluun ei kuitenkaan johdon mukaan jää aukkoja.

Kirkonmaan linnakkeen päällikön, kapteeniluutnantti Mika Salmisen mukaan rannikkolinnakkeen merkitys on ollut jo pitkään lähinnä historiallinen. Salmisen mukaan myös linnakkeessa koulutettavan miehistön tykkimiehen palvelusarvo on vähän harhaanjohtava, koska varusmiehiä on koulutettu meritiedustelijoiksi.

Linnakkeessa sijaitsevan Merivalvontakeskuksen päällikkö kapteeniluutnantti Aapo Tokkola kertoo, että varusmieskoulutuksen lisäksi myös merialueen valvonta keskitetään Upinniemeen.

- Valvonta on nykyisin kaukokäyttöistä, että on periaatteessa sama mistä sitä tehdään, Tokkola sanoo.

- Tietysti aistivalvonta jää tässä sitten pois, Tokkola jatkaa.

Saari luo tiiviin yhteishengen

Kapteeniluutnantti Aapo Tokkola on palvellut Kirkonmaassa kaikkiaan kaksikymmentä vuotta talousupseerina, kouluttajana ja viimeiseksi Merivalvontakeskuksen päällikkönä. Tokkola tuli itse aikoinaan alokkaaksi Kirkonmaahan mantereelta.

- Kyllä tänne näemmä sopeutuu, Tokkola toteaa.

Tokkolan mukaan tiivis yhteiselo saarella luo yhteishenkeä linnakkeen varusmiehiin toisella tavalla kuin mantereella sijaitsevissa varuskunnissa.

Tokkola kertoo, että ainakaan sukellusveneitä ei Kirkonmaasta käsin ole havaittu. Hän kuitenkin vastaa hieman mystisesti kysymykseen siitä, onko linnakkeesta käsin havaittu, että merellä liikkuu jotain ylimääräistä.

- Onhan sitä jotain voinut olla, Tokkola hymyilee.

Tokkola itse lähtee vuodenvaihteessa eläkkeelle.

- Hyvä, ettei tarvitse enää siirtyä toiseen paikkaan, Tokkola huokaa.

Lue seuraavaksi