Osattiin sitä ennenkin - juhannusta ja juhlintaa Pohjois-Pohjanmaalla

Ylen Elävä arkisto tarjoaa mielenkiintoisen ikkunan takavuosien juhannusjuhlintaan ja kesätunnelmiin. Käy katsomassa kuinka Repe Helismaa revitteli Kuusamossa tai Danny herätti pahennusta Kalajoella.

juhannus
Postiauto Oulun keskustassa 70-luvulla
Elävä Arkisto / Yle

Juhannusta on juhlittu Pohjois-Pohjanmaalla välillä railakkaammin, välillä rauhallisemmin. Keräsimme muutamia herkkupaloja Ylen Elävän arkiston valikoimasta.

Sodan jälkeen vuonna 1948 Kuusamossa kävi esiintymässä viihteen kermaa isolta kirkolta asti, kun muun muassa Reino Helismaa saapui Työväen ohjelmapalvelun artistina kohottamaan tunnelmaa jälleenrakennettuun kylään.

Juhannusta osataan juhlia muutenkin kuin räyhähenkisesti tai juhlajuomia nauttien. Vuonna 1946 Oulussa järjestettiin juhannusjuoksu, jossa "puolen peninkulman" matkalla toisistaan mittaa ottivat Helge Perälä, Taisto Mäki ja olympiavoittaja Ilmari Salminen.

Mitä olisi juhannusaika ilman sääennusteiden tiivistä tutkailua? Juha Föhr tarjoaa Elävän arkiston koosteessa näkymän säätilojen lisäksi myös meteorologimuotiin.

Maakuntamatkailua saattoi 70-luvulla harrastaa myös postiauton kyydissä.

Kalajoen juhannus -festivaali on yksi tämän juhannuksen suurimmista yleisötapahtumista. Kalajoen keikat ovat nousseet otsikoihin myös takavuosina, kun Dannyn shokeeraava kesäkiertue vieraili Hiekkasärkillä. Kohua vuonna herätti esimerkiksi Dannyn roikkuminen ristillä ja kuvaus LSD-tripistä.

Alkoholi ja sen käyttäminen ovat myös juhannuksen kestopuheenaiheita. Aiheesta on taitettu peistä myös Ylikiimingissä, missä aikanaan äänestettiin keskioluen päätymisestä kaupan hyllyille. Aihetta käsiteltiin myös Terveysruudussa.