Arabien Idol-kilpailun voitto Gazaan, palestiinalaiset hullaantuivat - video

Pakolaisleirissä varttunut Mohammed Assaf omisti voittonsa kärsineelle kansalleen. Kaduilla juhlineet palestiinalaiset sanoivat voiton osoittavan, että ilo ja toivo eivät ole Gazastakaan kuolleet.

kulttuuri
Mohamed Assaf lavalla.

Kymmenettuhannet gazalaiset ovat juhlineet kaduilla oman poikansa voittoa arabimaiden Idol-kilpailussa. Palestiinalainen Mohammed Assaf päihitti loppukilpailussa egyptiläisen ja syyrialaisen laulajan.

Kevään ja kesän mittaan miljoonia tv-katsojia keränneen kisan voitolla on erityinen merkitys Gazassa, joka on kansainvälisissä uutisissa yleensä vain ongelmien ja kärsimysten vuoksi. Myöhään lauantaina ratkennutta voittoa juhlittiin riehakkaasti myös Länsirannan palestiinalaisalueella varhaiseen aamuun.

– Maailma saa tietää, että me olemme rauhaa ja elämää rakastavia ihmisiä, kuten kaikki muutkin, sanoi gazalainen Imad al-Sawirki, joka oli tullut perheineen Gazan kaupungin keskustaan katsomaan loppukilpailua yhdeltä suurista valkokankaista.

Katsojien joukossa Mohammad Dahman kiitti Assafia ilosta, jonka veroista palestiinalaiset eivät hänen mukaansa ole tunteneet pitkään aikaan. Imad Ahmed puolestaan sanoi, että Assafin ansiosta palestiinalaisista tuntuu, että toivo ei sittenkään ole kuollut.

Onnitteluja myös Israelin armeijalta

23-vuotias Assaf on Libyassa syntynyt palestiinalaisten vanhempien poika, joka kasvoi Khan Junisin pakolaisleirissä Gazassa. Hänen loppukilpailukappaleensa kehotti kohottamaan korkeuksiin palestiinalaisten ruudullisen huivin, jollaisesta palestiinalaisjohtaja Jasser Arafat teki tunnetun.

Gazaa hallitseva Hamas-järjestö ei aluksi vaikuttanut järin innostuneelta palestiinalaisen osallistumisesta epäislamilaisena pidettyyn kisaan, mutta Länsirannan palestiinalaishallinnolta Assaf on saanut näkyvää tukea. Presidentti Mahmoud Abbas on nimittänyt hänet kansalliseksi hyvän tahdon lähettilääksi.

Voiton jälkeen myös Hamasin edustaja kiitti Assafia lupaavaksi tähdeksi ja sanoi hänen edustavan palestiinalaiskansaa. Myös Gazaa saartavan Israelin armeijan edustaja lähetti onnittelunsa sosiaalisessa mediassa arabian kielellä.

Khan Junisin leiriä johtava YK:n pakolaisjärjestö UNWRA on puolestaan nimittänyt Assafin nuorisolähettilääkseen.

Lähteet: Reuters, AFP, AP