Vaivalloisuus ja taantuma hiljensivät lipputankokaupan

Kun rakentaminen hiipuu, loppuvat myös lipputankojen tilaukset, tietää ypäjäläinen lipputankojen tekijä. Oma lipputanko kotipihassa ei ole enää omakotiasujillekaan itsestäänselvyys. Jos liputtamista pidetään työläänä, lippu ja tanko saavat jäädä hankkimatta.

ilmiöt
Suomen lippu hulmuaa
Miki Wallenius / Yle

Ypäjäläinen lipputankotuotanto kärsii rakennusalan suhdanteista.

Tuotannon näkymät heikkenevät aina sitä mukaan kuin rakennusala hiipuu, sanoo Plastiset Oy:n toimitusjohtaja Tommi Siren. Toisaalta yrityksellä on runsaasti korvaavaa tuotantoa, sillä Plastiset valmistaa myös esimerkiksi salaojatarvikkeita ja muoviputkia.

Plastiset tekee vuodessa kuutisen tuhatta lipputankoa. Niistä vajaat puolet menee omakotitaloille.

Tätä nykyä juuri omakotiasukaat hankkivat aikaisempaa vähemmän lipputankoja, koska katsovat että liputtaminen on työlästä, sanoo Siren.