Mansikkahätä ei tämän näköinen

Osalla mansikanviljelijöistä on Keski-Suomessa ollut vaikeuksia saada riittävästi poimijoita satokauden alkuun. Marjat kypsyivät tänä kesänä etuajassa, joten pakastajan on paras olla liikkeellä ensi viikolla.

luonto
Mansikan raakile ja kypsä mansikka.
Jaana Polamo / Yle

Toivakkalainen mansikanviljelijä Marja-Leena Laitinen saa mansikkasokkotestistä puhtaat paperit: kaikki testiin otetut neljä mansikkasorttia, Korona, Honey, Jonsok ja Polka, osuvat kohdalleen.

- Kun on viljellyt jo 15 vuotta mansikkaa, niin ne on oppinut tuntemaan, Laitinen naurahtaa.

Viljelijän mukaan tutut Jonsok, Polka ja Honeyone pitävät pintansa, mutta kokeilunhaluisemmillekin on lajikkeensa.

- Rumba hyvän makuinen, muttei niin makea kuin Polka. Sonatalla taas on oma jännä makunsa, mitä on vaikea kuvailla, se on vaan maistettava. Joku sanoo, että vaniljainen, Laitinen kuvailee.

Kovat kuurot ja jatkuva sade kurittavat satoa

Mansikkasato kypsyi tänä kesänä ajoissa Keski-Suomessakin. Osalla tiloista on ollut vaikeuksia saada riittävästi poimijoita alkukauteen, sillä ulkomaalaisia mansikanpoimijoita on varattu pelloille vasta heinäkuun alusta. Keski-Suomessa tilanne ei ole pahin mahdollinen, sillä täällä pääsato kypsyy vasta heinäkuussa.

- Moni paikoin poimittavaa riittää kuun lopulle saakka, kertoo erikoisviljelyasiantuntija Marjo Marttinen Pro Agriasta.

Sonatalla taas on oma jännä makunsa, mitä on vaikea kuvailla, se on vaan maistettava.

Marja-Leena Laitinen

Keski-Suomessa viljellään jonkin verran myös myöhemmin kesällä kypsyviä lajikkeita. Loppukesää kohti marjojen määrä kuitenkin vähenee.

Mansikkasato näyttää toistaiseksi hyvälaatuiselta, paljon kuitenkin riippuu säästä.

- Jos tulee paha rae- tai ukkoskuuro, niin se voi sitten hakata sitä kypsyvää satoa. Jos taas tulee pitkiä sateita, niin harmaahome uhkaa, Marttinen sanoo.

Ei Polkaa päihittänyttä

Kuokkalan tilalla Toivakassa kokeillaan vuosittain joitakin uusia lajikkeita. Viimeisimpänä kokeiluun on otettu Rumba ja Elianne. Lisäksi täksi vuodeksi tilattiin Hollannista pakastettuja Frigo-taimia, jotka pantiin maahan toukokuun lopulla.

- Niillä pystytään saamaan sitä myöhäisempää satoa, Laitinen kertoo.

Uudet lajikekokeilut eivät kuitenkaan aina onnistu. Niistä kun ei tule enemmistöä miellyttävän, makean Polkan veroisia.

- Varmasti Polkaa suositaan juuri siksi, että se on niin makea lajike, Laitinen arvioi.

Vaikka mansikan aikaisesta satokaudesta on rummutettu jo viikkokaupalla, ei marjaa mielivien Laitisen mukaan vielä tarvitse hötkyillä. Keski-Suomessa satokausi on vasta alussa.

- Ensi viikolla on varmasti se paras viikko, Laitinen lupaa.