Kuntajakolaki läpi - 5 Lapin edustajaa vastusti

Kunnat joutuvat käynnistämään kuntaliitosten selvittämisen heinäkuun alusta lähtien. Eduskunta hyväksyi uuden kuntajakolain äänin 96-63. Äänestyksestä oli poissa 40 kansanedustajaa.

Kuntauudistus
Lapin kuntaehdotus. Punainen piste on Vuotson kylä, joka ehdotuksessa tulisi osaksi Inarin kuntaa ja Pello valitsisi Rovaniemen tai Kemi-Tornion
Yle

Suurin osa Lapin kansanedustajista äänesti kuntajakolakia vastaan. Seitsemästä kansanedustajasta viisi äänesti vastaan ja kaksi sen puolesta. Hallituspuolueiden rivit eivät äänestyksessä repeilleet.

Lain puolesta äänestivät sdp:n Johanna Ojala-Niemelä ja kokoomuksen Heikki Autto. Lakia vastustivat keskustan Simo Rundgren, Markus Lohi ja Eeva-Maria Maijala sekä vasemmiston Markus Mustajärvi ja perussuomalaisten Hanna Mäntylä.

Heinäkuun alussa voimaan tuleva laki velvoittaa kunnat ilmoittamaan viimeistään marraskuun loppuun mennessä, minkä kunnan tai kuntien kanssa se selvittää yhdistymistä.