Kanerva: Vapautuminen tuntuu hyvin huojentavalta - "tällainen on äärettömän piinaavaa"

Kanerva kertoo palaavansa Turun kaupunginvaltuustoon syksyllä.

Kotimaa
Ilkka Kanerva valokuvassa vuonna 2011.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva pitää lahjusrikostuomion kaatumista hovioikeudessa tyydyttävänä.

- Mitenkä tuohon nyt voisi olla vastaamatta myönteisesti. Prosessi oli äärettömän pitkä ja vaiheikas, tuskaisakin. Jokainen, joka joutuu elämään toisten ihmisten luottamuksen varassa, tajuaa, että tällainen on äärettömän piinaavaa. Siitä vapautuminen on hyvin huojentava tunne ihmiselle, Kanerva toteaa.

Kanerva kertoo antavansa omalle asianajajalleen ja suomalaiselle oikeuskäytännöllä valtavan suuren tunnustuksen ja luottamuksen osoituksen. Oikeusjutun mahdollisesta jatkosta hän on vaitonainen.

- Se on tietysti valtionsyyttäjän arvioitava, asiaan varmasti perehdytään ensin. Ei kai kukaan lähde tämmöisellä perusteella tällaisessa aikataulussa mitään arvioimaan. Sitä on ihan turha spekuloida.

Kanerva kertoo ilman muuta palaavansa Turun kaupunginvaltuustoon syksyllä. Toimittajan kysyessä poliittisen uran tulevaisuudesta Kanerva vastaa lyhyesti:

- Sinä osaltasi vaikutat siihen. Olet yksi äänestäjistä.