Eskolalaisten osuuskunta askelen lähempänä

Kannuksen Eskolan kyläläisten suunnittelema kyläosuuskunta alkaa koota pääomaa elokuussa. Koemerkintä tuotti rohkaisevan tuloksen: rahaa on jo kassassa.

Eskola, Kannus
Kuvassa näkyy Kannuksen Eskolan kylän kyltti
Petri Puskala / Yle

Eskolan kylälle suunnitellun osakepohjaisen kyläpalvelukeskuksen koemerkintä tuotti tulosta. Kyläyhdistyksen sihteeri Jaakko Hautamäki kertoo koemerkinnän keränneen yli puolet lopullisesta 20 000 euron tavoitteesta.

Varsinainen osamekerkintä alkaa elokuussa. Kyläpalvelukeskuksen avaus aikaistuu suunnitellusta vuoden vaihteesta marraskuun loppuun, sillä keskuksen tulevista toiminnoista muun muassa . päivähoidolle on kiireistä kysyntää. Palvelukeskuksen avulla pyritään turvaamaan ja kehittämään Eskolan lähipalveluita.