Karu pettuleipä pelasti suomalaisia nälkäkuolemalta

Nälkävuosien korvike pettu tekeytyy yhdessä ruisjauhon kanssa leiväksi, josta maistuu pula-aika. Puunkuori irtoaa, kuivuu ja murskautuu edelleenkin petuntekijän käsissä jauhoksi, jota on junttura leipoa. Aavistuksen tikkuista leipää purressa voi pohtia kuinka koville suomalainen on joskus joutunut.

Kotimaa
Valmis pettuleipä halkaistuna talouspaperiin käärittynä.
Sanna Kähkönen / Yle

Suomussalmella Varisjärven maastossa Matti Moilanen palaa aikaan, jolloin nälkä riivasi maatamme ja ruoka ei riittänyt.

- Ensimmäiset havainnot petun käytöstä on tehty jo 1600-luvun lopulla, ja Kainuuussa viimeisimmät tiedot aiheesta ovat 1920-luvulta. Jos tätä pettua ei olisi ollut, nälkään kuolleiden määrät olisivat olleet vielä suurempia.

- Tarkkaa vastausta siihen ei tiedetä, että kuinka on keksitty käyttää puuta korvikkeena leivässä. Joku on varmaan kokeillut ja ajatellut, että maku on ollut suhteellisen hyvä.

Petäjästä saadut pettumäärät eivät ole suuria, lisäksi petun irrotus on hidasta. Myös talteenoton ajankohta on tärkeä.

- Isosta männystä ei paljon korviketta irtoa, korkeintaan 5 – 6 kiloa. Kesäkuun puolivälissä pettu on rautapitoisin ja maukkain. Silloin siinä ei maistu pihka, jos puu on vielä mahdollisimman harvaoksainen. Kaarna tekee pettuun väkevän mauan, siksi se pitää irrottaa huolellisesti, kertoo Matti Moilanen.

Pettuliina irtoaa kuin nahka

Matti Moilanen ei itse käytä isoja puita, hänen sanojensa mukaan miehen ranteen vahvuinen mänty riittää.

- Puhun pettuliinan irrotuksesta. Kaarnan puhdistuksen jälkeen teen puuhun pitkittäisen viillon, sitten alan varovasti irrottamaan kuorta eli pettuliinaa. Nimi tulee ehkä siitä, kun se muistuttaa irrotessaan liinaa. Se on vahvuudeltaan noin millin, voidaan puhua puun nahasta. Ennen juhannusta se irtoaa parhaiten.

Pettuliinat tekijä asettelee nuotiolle ritilöiden päälle kuivumaan.

Eihän tästä ihan hienoa jauhoa tule, mutta ei ole tarkoituskaan.

Matti Moilanen

- Kuivatukseen pitää varata aikaa ainakin puoli tuntia. Jos tässä on malttamaton, pettuliina jää kosteaksi. Se vaikuttaa jauhon koostumukseen, se on tikkuista.

Kuivatuksen jälkeen Matti Moilanen rusentaa pettuliinat käsissään ja laittaa palaset kangaspussiin.

- Sitten näitä hakataan kapulalla jauhoksi. Eihän tästä ihan hienoa jauhoa tule, mutta ei ole tarkoituskaan. Käytän tässä myös siivilää, siihen jää isommat palaset. Hakkaan pettua niin kauan, että olen saanut kaikki hienonnettua.

- Näistä kolmesta liinasta tulee noin kolme desiä pettujauhoa.

"Kyllä se on ihminen ollut tiukilla"

Petun tekemisen perinne on opettanut suomussalmelaisen Matti Moilasen kunnioittamaan aikoja, jolloin Suomi oli kovin toisenlainen.

- Olen monesti miettinyt tätä tehdessä, että on sitä ihmisillä ollut todellinen pula kaikesta. Leipää ei ole ostettu kauppojen hyllyistä noin vain. On pitänyt lähteä sitä metsästä hakemaan.

- Pettuun liitettiin häpeä, ja siksi korviketta on tehty salaa. Ei ole haluttu myöntää, että on oltu valtavan hädän äärellä.

Perinteen ylläpitäminen on Matti Moilasen mielestä hyvä asia. Hän itse on opetellut petun tekemisen alusta alkaen, koska pitää sen mausta ja valmistamisesta.

- Olen huomannut, että 40 prosenttia pettujauhoa ja 60 prosenttia ruisjauhoa on hyvä suhde. Silloin maku vastaa sitä mitä se on aikoinaan ollut. Suolaa laitan teelusikallisen.

Sinisessä kulhossa on karkeaa pettujauhoa.
Valmista pettujauhoaSanna Kähkönen / Yle

Pettutaikina imee itseensä vettä, koska kuiva puu ei kosteuta koostumusta lainkaan. Pikku hiljaa taikinaksi valmistuvan seoksen käsin vaivaaminen tuottaa hikikarpaloita Matti Moilaselle otsalohkolle.

- Tämä on melko juntturaa käsitellä. Tässä ei ole käytössä leipäkoneita, kaikki vaiheet tehdään niin kuin ihmisvoimalla vain kyetään.

Ei mitään kaunista syötävää

Suomussalmen Varisjärveltä löytyy petun valmistamiseen oivalliset olosuhteet. Nuotion hiillos paistaa Matti Moilasen muotoilemat pettuleipäset sopivalla lämpötilalla. Leivät eivät pala, vaan niiden pinta on sopivan rapsakka.

- Eiväthän nämä kovin hienoilta näytä, mutta sehän sopii leivän luonteeseen. Ja makuhan se ratkaisee.

Nuotion pienestä tulesta huolimatta petuntekijän ei kannata lähteä paistopaikalta kovin kauas. Pettuleipä palaa helposti.

Tätä voita kun laittaa leivän paksuudelta, niin hyvä tulee.

Matti Moilanen

- Suukin tässä saattaa palaa, jos liian kuumana alkaa pettuleipää puremaan, maiskuttelee Matti Moilanen ottaessaan ensimmäistä palasta juuri paistuneesta leipäsestä. Samalla hän myöntää, että suolaa olisi pitänyt laittaa enemmän, mutta sen hän korvaa voilla.

- Tätä voita kun laittaa leivän paksuudelta, niin hyvä tulee. Itse en koe, että puu maistuisi tästä liiaksi läpi.

Matti Moilanen tunnustautuu ympärivuotiseksi petunsyöjäksi.

- Tälle kesälle olen lopettanut keräämisen, mutta on mulla jauhoja säästössä, jos talvella iskee petun ikävä.

Ylen toimitukset eri puolilla Suomea ja radion ajankohtaisohjelmat käsittelevät aina torstaisin yhteistä teemaa. Yle Radio Suomen Ajantasan Torstaiseuran aiheena on maakuntien herkut ja lähiruoka 4.7. klo 14.30 - 15.00.